Raymond Franz ja Omantunnon käännekohta

Hallintoelimen jäsen 1971-1980

 

Raymond Franz on Jehovan todistajien keskuudessa vaiettu henkilö. Franz toimi 1960-luvulla useissa Väli-Amerikan maissa haaratoimiston valvojana ja vuosina 1971-1980 hallintoelimen jäsenenä. Hän oli yksi Aid to Bible Understanding -tietokirjan (nykyinen Insight) kolmesta pääasiallisesta kirjoittajasta. Hallintoelimen jäsenenä hän ajoi tasapainosta linjaa mm. lempeämmässä suhtautumisessa erotettuja kohtaan (Vartiotorni 1974, linjaa tiukennettiin myöhemmin vuonna 1981). Vuonna 1980 Brooklynin Betelissä tapahtuneiden mullistusten yhteydessä Franz pakotettiin eroamaan hallintoelimen jäsenyydestä. Muutettuaan pois Betel-perheestä hän sai ystävien kautta työtä Alabaman osavaltiosta paikalliseslta tavarataloketjulta ja joutui yli kuusikymmenvuotiaana asumaan asuntovaunussa ketjun parkkipaikalla vaimonsa kanssa. Hänet erotettiin Jehovan todistajista seuraavana vuonna 1981, sillä hän oli aterioinut - muiden todistajien tapaan - yhdessä työnantajansa ja ketjun omistajan kanssa, joka oli itse eronnut paikallisesta seurakunnasta puoli vuotta aikaisemmin. Perusteena oli 15. syykuuta 1981 julkaistu uusi Vartiotornin kirjoitus, jonka mukaan Järjestöstä itse eronneihin piti suhtautua samoin kuin erotettuihin - heitä ei saanut edes tervehtiä saati aterioida heidän kanssaan..

Franzin ensimmäinen kirja Omantunnon käännekohta julkaistiin vuonna 1983, jolloin Franzin kokemukset Hallintoelimen jäsenyydestä olivat vielä hyvässä muistissa. Hänen seuraava kirjansa Kristillistä vapautta etsimässä (In Search of Christian Freedom) julkaistiin myöhemmin vuonna 1995. Kirjat loivat uutta valoa Seuran historiaan, sen entisiin opetuksiin, toimintatapoihin sekä raamatunselittämiseen tavalla, johon ei kykene kuin silminnäkijä ja sisäpiirin henkilö. Omalta osaltaan kirja kumosi myös huhut, joita liittyi Franzin ja muiden Betelistä erotettujen toimihenkilöiden lähtöön.

Franzin kirjoitustyyli on ajatuksia herättävää, se ei syyttele tai parjaa ketään. Johdantosanojen mukaisesti hänen tekstistään huokuu rakkaus entisiä veljiään kohtaan, ei vihamielisyys. Siksi hänen kirjansa ovat miellyttävä poikkeus useisiin muihin entisten todistajien kirjoituksiin verrattuna.

Kirjan luku 5 kertoo kuinka hallintoelin alkoi toimia itsenäisesti 1970-luvulla Seuran vaikutusvaltaisen presidentin Nathan H. Knorrin kuoltua. Luku valottaa hallintoelimen äänestysmenettelyä ja kertoo jännittävästi siitä, kuinka siviilipalvelus melkein sallittiin todistajille jo vuonna 1978, jolloin muutos oli vain yhden äänen päässä. Näkemystä siviilipalveluksesta muutettiin myöhemmin vuonna 1996.

Franzin molemmat kirjat löytyvät englanniksi Helsingin kaupunginkirjastosta. Lisäksi ensimmäinen kirja on julkaistu myös ruotsiksi ja myös se löytyy samoin kirjaston kokoelmista. Kirjojen kustantaja on Commentary Press, Atlanta. Kirjojen tilaus onnistuu kätevästi suoraan kustantajalta, jälleenmyyjältä Ruotsista tai verkkokirjakaupoista, kuten www.bokus.com tai www.amazon.com.

 

Raymond Franz - Omantunnon käännekohta*

Luku 1: Omantunnon hinta

Luku 2: Työssä ulkomaan kentällä

Luku 3: Hallintoelin

Luku 4: Sisäinen kuohunta ja uudelleenjärjestelyt

Luku 5: Perinteet ja pykälät
(laajennettu 3. painoksen mukainen luku)

Luku 6: Kahdenlaisen mitat

Luku 7: Ennustuksia ja arveluja

Luku 8: Puolustelua ja uhkailua

Luku 9: 1975:"Sopiva ajankohta Jumalan toimia"

Luku 10: 1914 ja "tämä sukupolvi"

Luku 11: Päätöksen hetki

Luku 12: Jälkipeli

Luku 13: Silmäys taakse

* Kirjan luvut Adobe Acrobat -muodossa.