Historia

Helsingin piirikonventti 2001: Luopioiden mielenilmaus puhutti


Lähde: Kuvat (neljä kpl) Achan Beroeanin valokuva-arkisto. 

Teksti Achan Beroean 15.7.2001.


Kaksi mielenosoitusjulistetta tervehtivät Jehovan todistajia perjantaina 22.6.2001 heidän saapuessaan Helsingin ensimmäisen piirikonventin avauspäivänä Jäähallille

Mielenilmaiseminen Jehovan todistajien piirikonventtien liepeillä on vanha kansainvälinen tapa, josta on toki aiemminkin nähty esimerkkejä Suomessa. Pari vuotta sitten, vuonna 1999, Jt-tuen juliste kiinnitti Helsingin konventtivieraiden huomion Internet-sivuun http://www.jttuki.pp.fi. Tällä kertaa mielenosoitusjulisteita oli Helsingin Jäähallilla kaksi kappaletta ja ne molemmat mainostivat Internet-sivua www.vartiotorni.org samalla Internet-osoitteen tekstillä.

Ensimmäinen juliste oli sijoitettu puistoon, niin että konventtiin autolla ja bussilla saapuvat Jehovan todistajat näkevät julisteen vaivatta. Alla oleva kuva on otettu paikalta, josta Helsingin Jäähallin parkkipaikalle käännytään Pohjoiselta Stadionin tieltä.

Kuva 1b (50 kt). Juliste 1 Pohjoiselta Stadionintieltä kuvattuna.

Alla sama juliste kuvattuna Nordenskiöldinkadun ja Auroranportin kulmasta. Julisteen teksti erottui luonnossa tervein silmin jopa risteyksen yli. 

Kuva 1a (69 kt). Juliste 1 Nordenskiöldinkadun ja Auroranportin kulmasta risteyksen yli kuvattuna.

Toinenkin juliste oli tekstiltään samansisältöinen kuin ensimmäinen. Se oli sijoitettu suoraan Helsingin Jäähallin pääsisäänkäyntien vastapäätä Nordenskiöldinkadun toiselle puolen. Molemmat julisteet olivat isokokoisia, joten teksti näkyi vaivatta kadun ylitse aina Jäähallin sisälle saakka, josta konventtiohjelman päättymistä odottelevat Jehovan todistajat kurkistelivat sitä ohjelman aikana ikkunan lävitse. Kuvan valkoinen auto on Helsingin Jäähallin eteen parkkeerattu ilmeisesti jonkun kierrosvalvojan tai beteliläisen auto.

Kuva 2b (55 kt). Kuvassa Helsingin Jäähallia vastapäätä ripustettu juliste (2), joka näkyi hyvin kadun ylitse.

Mielenilmaisun tarkoituksesta ja tuloksista

Mielenilmaisun tarkoituksena oli antaa piirikonventtiin saapuville Jehovan todistajille pieni muistutus siitä, että kaikki eivät jaa heidän todellisuuskäsityksiään. Julisteet mainostivat tätä Internet-sivustoa, jossa Jehovan todistajille on tarjolla kohtuullisen runsaasti aineistoa pohdittavaksi.

Mielenilmaisu oli kestoltaan lyhyt ja julisteet korjattiin pois jo puolilta päivin perjantaina. Monet konventtivieraat eivät niitä havainneet, jos kulkivat Jäähallille pää painuksissa. Tai jättivät autonsa esim. Paavo Nurmen kentälle. Mielenilmaisu ei mennyt kuitenkaan missään tapauksessa hukkaan, vaikkeivät kaikki konventtivieraat julisteita havainneet, koska monet Jehovan todistajat näkivät ne. Internet-sivuston kävijämäärä nousi konventtia seuranneilla viikoilla selvästi, vaikka onkin lomakausi, eikä tietokoneiden ääressä istuta niin kuin talvisin. 

Olisi hienoa, jos Tampereen ja Oulun seudulla asuvat entiset Jehovan todistajat, joita noillakin seuduilla on satoja, jollei tuhansia, tekisivät tuleviin piirikonventteihin jonkinlaisen mielenilmauksen. Julisteiden ripustaminen on edullinen ja helppo tapa eikä lupien saanti paikalliselta poliisilta ole vaikeaa. Mielenilmaus heikentää piirikonventin propagandan ja indoktrinaation tehoa Jehovan todistajiin, koska se tuo mieleen myös ne useat entiset Jehovan todistajat, jotka pitkään mukana olleet "ystävät" muistavat seurakunnista eroamalla tai erottamalla lähteneen. Poislähdön mahdollisuudesta muistuttaminen on Jehovan todistajille tärkeää.

Julisteet olivat rohkeille Jehovan todistajille uskalias puheenaihe, ja julisteita voitiin paheksua konventin käytäväpuheissa. 

Yhteistyö virkavallan kanssa

Mielenilmaisu sujui kaikin puolin rauhallisesti, eikä kovaäänisiä käytetty. Poliisi kävi tarkastamassa tilanteen ja haastatteli julisteen äärellä päivystävää mielenosoittajaa lyhyesti, mutta koska tapahtuma oli asianmukaisesti ilmoitettu ja sovittu, poliisipartio ei puuttunut asiaan, vaan jatkoi kierrostaan.

Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen Pasilan poliisipiirillä on Juhannusaattona kiireellisempääkin tehtävää, kuin rauhallisen ja vähäväkisen mielenosoituksen valvominen, jonka he kuitenkin suorittivat tunnollisesti asian ansaitsemalla painoarvolla.

Jehovan todistajien konventtiorganisaatiolla on tapana  mielenilmaisuja kohdatessaan aina soittaa poliisille ja tiedustella ovatko lupa-asiat kunnossa. Näin tehtiin tämänkin tapauksen yhteydessä, mutta poliisilla ei ollut huomautettavaa.