Entiset Jehovan todistajat ovat järjestäneet Helsingin piirikonventin yhteydessä mielenosoituksia jo vuodesta 1998 lähtien. Mielenosoituksien päämääränä on ollut kritisoida tiukan lahkon hallitsevaa otetta jäseniinsä ja ihmisoikeuksia rikkovaa toimintaa. Mutta ennen kaikkea mielenosoituksilla on haluttu näyttää niille lukemattomille jehovantodistajille, jotka harkitsevat liikkeestä lähtemistä, että elämä vasta alkaa silloin, kun Vartiotornin kahlitseva ote on jäänyt taakse.
Ensimmäinen mielenosoitus oli vuonna 1999 ja se oli varsin vaatimaton. Verkkosivusto JTtuki oli juuri avattu ja sitä mainostettiin puhuttelevalla bannerilla. "Masentunut, sääntöjä, huono omatunto?" kysyi puhutteleva juliste ja vastasi sitten verkko-osoitteella "www.JTtuki.pp.fi". Teksti iski suoraan monien todistajien tajuntaan, sillä vain muutama vuosi aikaisemmin Vartiotorni oli perunut vuosikausia toitottamansa ennustuksen siitä, että maailmanloppu tulisi sukupolven sisällä vuodesta 1914 alkaen. Monet olivat pettyneet. Monet olivat masentuneita siinä määrin, että heitä muistettiin konventin loppurukouksessa. Monilla oli huono omatunto, kykenemättöminä elämään vartiotornin ainaisten vaatimusten mukaan ja samalla pitäen yllä onnellisen julistajan roolia.
|
| Kirjoittaja ensimmäisen mielenosoitusbanderollin kanssa odottamassa aamun varhaisia konventtivieraita |
Ensimmäisistä mielenosoittajista oli hyvin palkitsevaa kuulla myöhempinä vuosina kuinka heidän läsnäolonsa oli vaikuttanut. Monet kertoivat että nuo otsikot puhuttelivat juuri heitä. Konventissa monissa keskusteluissa banderollit olivat puheenaiheena, mutta harva uskalsi ottaa esiin niiden herättämiä kysymyksiä, sillä he tiesivät niiden osuneen niin lähelle. Myös loppupuheessa mielenosoitus mainittiin, mutta Vartiotornin tyylille uskollisena puhuja Veikko Leinonen käänsi siteeraukset valheellisesti nurinpäin.
Sumutuksella ei kuitenkaan voi poistaa sitä pahaa oloa, mitä monet todistajat tunsivat sisimmässään. Niinpä oli varsin palkitsevaa todeta, että seuraavina vuosina monet, jotka olivat nähneet ensimmäisten vuosien mielenosoitukset konventista katsoen, kävelivät tien yli ja tulivat itse mukaan osoittamaan mielipiteensä.
Banderollimielenosoitukset jatkuivat edelleen pienimuotoisina seuraavina vuosina. Oli varsin kuvaavaa, että joka vuonna konventin järjestäjät pyrkivät varsin ärhäkkäästi estämään mielenosoitukset. Konventin järjestäjät pyysivät aina välittömästi poliisit paikalle, mutta koska mielenosoituksiin oli hankittu etukäteen asianomaiset luvat, virkavallan käynnit päättyivät yleensä hyväksyvään nyökyttelyyn. Kun ensimmäisenä vuonna banderolli oli sidottu lasten liikennekoulun aidan tolppaan, saimme mielenosoituksen jälkeen kuulla, että Jehovat todistajat olivat heti konventin jälkeen ottaneet yhteyttä liikennekouluun ja vaatineet heitä olemaan lupaamatta aitaa samaan käyttöön enää seuraavana vuonna.
On hyvin kuvaavaa, että kun Jehovan todistajat ovat usein vaatineet ilmaisunvapautta jopa oikeusasteissa omille jopa häiriötä tuottaville julistustavoilleen, niin he olivat heti valmiita kaikin keinoin estämään samat kansalaisoikeudet niiltä, jotka uskaltautuvat avoimesti osoittamaan heidän kaksinaismoralistisen toimintansa.
Kun suomenkielinen keskustelupalsta H2O oli avattu Internetissä vuonna 2002, niin entisten todistajien piirit alkoivat kasvaa ympäri Suomea. Tämä heijastui myös mielenosoituksiin ja samana kesänä tapahtuma keräsi paikalle laajan joukon entisiä todistajia. Seuraavana vuonna 2003 mielenosoitus kiinnitti huomiota Vartiotornin kylmään kieltoon estää ystäviä ja sukulaisia olemassa missään tekemisissä erotettujen jäsenten kanssa. Tämä perheitä rikkova sääntö on yksi Jehovan todistajien synkimpiä piirteitä, josta useimmat liikkeeseen liittyvät uudet jäsenet ovat autuaan tietämättömiä, kunnes asia tulee esiin heidän omassa perhe-elämässä tai sukulaisuussuhteissa.
Vuonna 2003 mielenosoituksen teema herätti myös tiedotusvälineiden mielenkiinnon. Niinpä entisiä todistajia haastateltiin television uutislähetyksissä ja useissa radio-ohjelmissa joko konventin aikana tai heti sen jälkeen. Koska Vartiotornin kielto olla tekemisissä erotettujen perheenjäsen kanssa on niin törkeä, kehittivät Jehovan todistajat uuden sumutuksen tiedotusvälineille. Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen kiemurteli asiasta uutislähetyksessä väittäen, että kielto koskee vain niitä entisiä jäseniä, "jotka ovat ryhtyneet kampanjoimaan liikettä vastaan". Iloksemme tämä sumutus vain osoitti monille epäröiville jäsenille kuinka epärehellinen Vartiotorni voi toimissaan olla ja sai heidät jättämään järjestön. Jehovan todistajien sisäinen julkaisu Valtakunnan palvelus kun oli juuri edellisenä vuonna toistanut kiellon ja antanut esimerkin perheenäidistä, joka ilmoitti erotetulle äidilleen, että he eivät enää tulisi olemaan tämän kanssa perheenä tekemisissä.
Viime vuosina mielenosoituksessa mukana olleilla on toisinaan ollut tapana piipahtaa myös itse konventissa kuuntelemassa tiettyjä mielenkiintoisia puheita, jotka kertovat siitä mihin Jehovan todistajien liike on menossa. Valitettavasti viime vuosina liike on muuttunut vain yhä enemmän sisäänpäin kääntyneeksi, pelotellen jäseniä uusien vaikutteiden houkutuksilta, internetillä ja luopioilla.
Vuonna 2003 konventin järjestäjät aloittivat uuden hyökkäävän linjan, johon kuului kaikkien entisten todistajien agressiivinen seuraaminen. Astuessaan jäähalliin sai peräänsä heti yhden tai useamman yleisönpalvelija, jotka seurasivat konventtivierasta kaikkialle jonne hän meni, jopa WC tiloihin! Istuuduttuaan paikalleen 'varjo' istuutui aivan viereen tai taakse. Kun paikaltaan lähti pois, varjo seurasi koko ajan jäähallin ulko-ovelle saakka. Varjon tyyliin kuuluu seurata mykkänä kohdettaan, ilman että puhuu mitään tai vastaa esitettyihin kysymyksiin. Toisinaan tavatessaan tai yrittäessään tervehtiä entisiä ystäviä varjo ottaa tilanteessa aktiivisen roolin ja näkee tehtäväkseen ilmoittaa muille että tämä on erotettu henkilö.
Ensimmäisenä vuonna varjojen toiminta oli vielä varsin harmitonta, vaikkakin tökeröä. Vuonna 2004 konventissa jatkettiin tätä samaa linjaa, mutta varjona toimivien yleisönpalvelijoiden määrää oli ilmeisesti kasvatettu.
Nimimerkki Marsupilami kertoo omasta konventtikokemuksestaan seuraavaa:
Lauantai
Olin osallistunut lauantaina mielenosoitukseen ja lähdin jäähalliin kuuntelemaan puhetta Älä kompastu, jossa annettiin Jehovan todistajille neuvoja seurakuntaelämään - puheen neuvot tuntuivat tosin olevan ristiriidassa seuraavan ohjelman Pysykää täysin järkevinä nimen kanssa. Sain tulla paikalle varsin rauhassa ja etsiydyin A-katsomon sisäänkäyntiin, jossa tapasin erään tuttuni. Kuuntelin ohjelmaa hetkisen ja jatkoin kävelyä käytävällä etsien erästä sukulaistani, jonka näin ovensuussa. Vaihdoin hänen kanssaan pari sanaa ja lähdin etsimään istumapaikkaa. Tässä vaiheessa sain perääni ensimmäisen varjon, joka ilmoitti vähän väliä radiopuhelimeensa sijaintinsa ja minne olimme menossa. Jatkoin kävelyäni lavan takana olevan käytävän kautta, mutta päätin pysähtyä virkistävälle lasilliselle vettä. Nauttiessani juomaa ja muistellessani niitä aikoja, jolloin Vartiotorni-seura ei vielä ollut konkurssitilassa ja konventeissa tarjottiin kahvia, mansikkaleivoksia ja limonaatia, huomasin toisen varjon, joka jäi käytälle seisomaan ja tarkkaili minua herkeämättä. Ilmeisesti hän oli likinäköinen, koska ystävällisesti hymyillessäni ja nyökätessäni hänelle hän ei huomannut tervehtiä minua takaisin vaan alkoi ihmetellä matkapuhelintaan. Ne ovatkin mielenkiintoisia laitteita ne matkapuhelimet.
Nautittuani suurella tyydytyksellä konventin tarjoaman vesilasillisen päätin jatkaa matkaani, nousin toiseen kerrokseen ja menin istuutumaan paikalle; varjo seurasi minua ja istui viereiselleni paikalle. Tässä vaiheessa otin esiin videokamerani ja aloin kuvaamaan puheenpitäjää, varjoni tosin istui melkein edessäni ja samalla hän tuli väistämättä kuvaan mukaan. Huomattuaan olevan tielläni varjo kuitenkin siirtyi ystävällisesti penkkiriville taakseni, jossa hänen radiopuhelimensa särähteli aika ajoin. Kuvattuani hetkisen ohjelmaa laskin kameran alas ja jätin sen päälle nauhoittamaan puhetta talteen. Yllättäen viereeni ilmestyi konventin luopiojahdista vastaava veli, joka sanoi että älä kuvaa veljeä. Vastasin että olen kuvaamassa ohjelmaa. Välikohtaus päättyi tähän, mutta olin tavannut paikallisen Gestapon ensimmäisen kerran.
Seurattuani ohjelmaa puolisen tuntia tulin siihen tulokseen, että mieluummin ulkona rankkasateessa kuin täällä. Lähdin pois ja odottelin hetken että varjoni, jonka viereen oli istuutunut äiti tyttärensä kanssa, pääsi myös rymyämään paikaltaan perääni. Niin ikävää kun ihmiset liikkuvat tarpeettomasti penkeiltään ohjeman aikana. Astellessani portaita alas aloin jutella varjoni kanssa ja kysyin häneltä mielipidettä siihen, onko tämä varjostus hieman ylimitoitettua toimintaa hänen mielestään. En saanut muuta vastausta kuin muikean hymyn.
Astelimme yhdessä vaatenaulakkoon, jossa etsiskelin naulakosta vastaavaa henkilöä. Sellaista ei näkynyt, joten kysyin varjoltani, että kukakohan vastaa naulakosta. Tällä kertaa hän vastasi kysymykseeni kohteliaasti "Onko sinulla takki tuolla" ja auttoi hakemalla naulakon hoitajan paikalle. Mielenkiintoista tapahtumaa oli seuraamassa myös muutama muukin yleisönpalvelija ja heille jää varmasti tästä jännittävää kerrottavaa lastenlapsilleen. Naulakon hoitaja oli varsin ystävällinen veli, joka otti takkini lapun kiittäen ja lähti etsimään sitä. Sain takkini ja kiittelin kovasti. Lähdin kävelemään kohti ovia, mutta päästyäni niiden lähelle kysyin vielä varjoltani, josko hän tietäisi missä lastenhoitohuoneet ovat. Hän vastasi kysymykseeni ystävällisesti "Tuolla alakerrassa, mutta en usko että voin päästää sinua sinne". Selitin että sukulaiseni saattaa olla siellä ja että halusin käydä vielä tapaamassa häntä. Päädyin sitten siihen että tarkistan josko hän olisi lähinurkilla ja kiersin vielä lavan takaosaan, jossa näin etsimäni henkilön. Keskustelimme hetken ja hän pyysi minua käymään puolestaan pesemässä wc:ssä erään tarvikkeen. Koska olimme arkaluontoisella maaperällä, lavan takana, päätin että on fiksumpaa mennä ensin kysymään wc:tä kuin rynnätä sinne. Astelin varjoni luo ja hän neuvoi minut ystävällisesti lähimpään miesten wc:hen. Tämän episodin jälkeen astelin ulos jäähallista ja hyvästelin varjoni ovella.
Vaikka seuraaminen oli hieman outoa, olin varsin turvallisin mielin eikä minun missään vaiheessa tarvinnut pelätä, että joku paikalla olleista Jehovan todistajista olisi rynnännyt väkivaltaisesti kimppuuni, kiitos tästä minua suojelleille varjoille.
Sunnuntai
Piirikonventin harvoja puheita, jonka käsikirjoitusta ei ole sanasta sanaan kirjoitettu Brooklynissä, on sunnuntainen loppupuhe. Päätin siis mennä suuresti kiinnostuneena kuuntelemaan tätä ohjelmaa. Garderoobini oli sama kuin muinakin päivinä konventissa, mustat lakeerikengät, suorat housut ja silitetty lyhythiainen kauluspaita. Kravattia minulle ei ollut, koska ajattelin että on parempi antaa veren virrata aivoihin. Hämmästyksekseni kaikki eivät konventissa näin tuntuneet ajattelevan.
Astuttuani sisälle jäähalliin sain nopeasti ensimmäisen varjon perääni. Kiersin jäähallin jalkapallokentän puoleiselle sivulle ja kurkkasin katsomon aukosta missä voisi olla tilaa. Sattumalta näin siinä istuvan entisen tuttavani, joka ei kyllä tuntunut havaitsevan minua, vaikka katsoikin minua suoraan silmiin. Kiitin itseäni että olin jättänyt kravaattini kotiin, samanlaista kohtaloa en halunnut itselleni. Nousin toiseen kerrokseen ja menin istumaan. Tällä kertaa tämä varjo ymmärsi heti olla istuutumatta tielleni viereeni ja istuutui taakseni. Nostin esiin kamerani, jolla tarkoitukseni oli kuvata puheenpitäjää sekä nauhoittaa puhe. Sattumoisin kameraa säätäessäni nauhalle tarttui varjoni, joka odotti niin innokkaana konventin päättymistä, että hänellä oli laulukirja koko ajan käsissään.
Oloni ei kuitenkaan ollut yksinäinen kovin kauan. Olin juuri kiinnittänyt rintamerkin paitaani, kun sain n. 25 vuotiaan veljen viereeni istumaan, joka ryhtyi häiritsemään konventin seuraamistani puhumalla. Hän pyysi minua ottamaan rintamerkin pois, ilmeisesti siinä ollut teksti "Vaella pois lahkosta" häiritsi häntä. Pistin kortin taskuuni ja kysyin onko nyt hyvä. Nuorukainen oli ilmeisesti omaksunut vartiotornin ideologia erinomaisesti, koska hän keksi uuden kiellon ja kielsi seuraavaksi minua kuvaamasta takanani olevaa veljeä (edellistä kieltoa ei tosin vielä oltu kumottu). Kysyin miksi ja hän kertoi veljen kieltäneen sen. Ilmeisesti Jehovan todistajat uskovat, että videokuvaamalla sielu, anteeksi henki, siirtyy videonauhalle. Ilmoitin nuorelle veljelle, joka alkoi muistuttaa minusta yhä enemmän SS-upseeria, että kyseinen veli ei ole kertonut minulle kiellosta mitään. Vastaukseksi hän ehdotti että menemme kysymään häneltä. Totesin että voimme tehdä sen ohjelman jälkeen, jota olin tullut kuuntelemaan. SS-upseeri vastasi tähän että silloin voi olla jo liian myöhäistä. Laulukirjaa pitelevä veli aikoi ilmeisesti välittömästi poistua konventista loppulaulun jälkeen? Koska SS-upseeri vaikutti perin tyytymättömältä, repäisin hänelle vihkostani sivun ja esitin ystävällisesti, että hän voi pyytää tähän veljen kirjallisen itseään koskevan kuvauskiellon. Joko SS-upseeri ei itse osannut kirjoittaa tai hän ei ollut varma varjoni kirjoitustaidosta, sillä hän ei ottanut paperiani. Keventääkseni SS-upseerin taakkaa laskin kamerani kuitenkin polvelleni, mutta kuulin kuinka rattaat alkoivat raksuttaa. Taas kiitin itseäni kravaatittomasta paidasta. Meni hetki ja hän kysyi minulta, vieläkö tuo kamera käy.
Tämä alkoi jo muistuttaa piirileikkiä, jolloin päätin valistaa SS-upseeria siitä, että konventeissa on otettu puheita nauhalle aina niinä viitenätoista vuotena, jolloin minä niissä kävin. SS-upseeri oli kuitenkin sitä mieltä että polvellani oleva kamera häiritsi ihmisiä. Joten laskin kameran istuimen viereen. Nyt upseeri hiljeni. Kyseisessä katsomon osassa ei kuitenkaan ollut kovin rauhallista, koska muita yleisonpalvelijoita ramppasi katsomon edessä kulkevalla käytävällä ja iso ryhmä kävi ihmettelemässä kravaatitonta paitaani katsomon sisäänkäynnissä. Oltuani kuuntelemassa ohjelmaa parikymmentä minuuttia paikalle saapui keltatakkinen jäähallin isokokoinen vahtimestari. Hän osoitti minua ja sanoi sinä siinä, lähdetään. Kokosin reppuni, nousin paikaltani ja seurasin vahtimestaria käytävälle. Tiedustelin häneltä ystävällisesti syytä miksi minua pyydetään poistumaan ja sain selitykseksi sen, että tilaisuuden järjestäjät pyysivät poistamaan minut. Kun kysyin tarkempaa syytä, hän kieltäytyi selittelemästä mitään ja saattoi minut ulos. Perässämme seurasi lauma yleisönpalvelijoita ja aloin jo miettiä onko minulla repussani vielä töölöölahden sorsille säästämäni leivänmurikka. Ehkä nälkäiset yleisönpalvelijat tiesivät, että minun aikanani konventissa tarjottiin ruokaa ja jopa hampurilaisia ja tämä sai heidät vaistomaisesti seuraamaan minua. Astelimme vahtimestarin kanssa yhdessä jäähallin pihan poikki kohti tontin rajaa. Kysyin että onko teitä tänä vuonna suurempi määrä suorittamassa järjestyksenvalvonnan tointa ja minulle vastattiin että samat neljä jäähallin omaa henkilökuntaa mitä meitä on ennenkin ollut. Vahtimestari oli varsin haluton kommentoimaan mitään ja jaksoi muistuttaa siitä, että hän tekee vain mitä tilausuuden järjestäjät pyytävät tekemään.
Tunteellinen kohtaaminen
Sunnuntaipäivän merkillisin tapahtuma oli minulla kuitenkin vielä edessäpäin. Astelen ohjelman päätyttyä Stadionin parkkipaikalla, kun vastaani tulee eräs vanha ystäväni lastensa ja puolisonsa kera. Olin kuullut että hänen elämässään oli ollut traaginen tapahtuma ja myötätuntuntoni oli hänen puolellaan. Hän pysähtyi kohdalleni ja katsoi rinnassani olevaa nimikorttia "Vaella pois lahkosta". Otin kädelläni kortin pois ja pyysin, että jos voimme hetkeksi unohtaa kaikki nämä rekvisiitat. Kerroin että olin kuullut häntä kohdanneesta surusta ja että olin vilpittömästi surullinen hänen puolestaan. Ystäväni, jonka kanssa olimme jutelleet kaikesta kymmenen vuotta sitten, seisoi paikallaan. Hän kuunteli minua empaattisesti, mutta Jehovan todistajana hän ei voinut sanoa sanaakaan minulle - erotetulle. Näin että tilanne oli myös hänelle tunteikas. Pyysin että voisinko saada halata häntä. Hän mietti hetken ja puristimme toisiamme kuin oikeat ystävät. Toivotin vielä lopuksi hänelle kaikkea hyvää jatkoa. Hän ei edelleenkään voinut sanoa mitään, mutta poistui herkistyneesti hymyillen.
Näin toimivat siis maailman onnellisimmat ihmiset, ainoat jotka tuntevat Raamatun totuuden, josta heitä on loistavasti valaissut amerikkalainen Vartiotornin kirjapainoimperiumi. Kolminkertainen huraa! Vartiotornin kirjapainoimperiumille, myös hattuja saa heitellä.
Ja tuli tiistai, kolmas konvettipäivä
Tänä vuonna kaksi suomenkielistä konventtia sai jatkoa kolmannesta englanninkielisestä konventista, joka pidettiin heti seuraavina päivinä. Englanninkielinen konventti oli tarkoitettu pohjoismaiden englanninkielisille seurakunnille. Koska sunnuntaina ohjelman seuraaminen oli mennyt pipariksi, ajattelin että olisi hauska kuulla annetaanko samoja neuvoja myös englanninkielisessä konventissa.
Jätin autoni Stadionin parkkipaikalle ja lähdin kävelemään kohti jäähallia. Koska olin ulkoilupäällä, kiersin jäähallin parkkipaikan mennäkseni sisään pääovesta. En halunnut kenenkään saavan sitä käsitystä, että olisin yrittänyt puikahtaa salaa jäähalliin, etenkin kun arvelin että tässä konventissa ahkeria yleisönpalvelijoita olisi vähemmän työssä. Olin myös jättänyt reppuni ja olkapäällä roikkuneen kamerani autoon. Olin siis unarmed, mutta olinko dangerous vai en? Astuin jäähalliin sisään, jossa oli lähes autiota. Päätin käydä wc:ssä, jonne astellessa näin edellispäivien nuoren upseerikokelaan. Ulos tultuani lähdin kävelemään käytävää ja vastaani tuli jälleen ilmeisesti luopiovahdinnasta vastaava veli. Hän tervehti minua ja tervehdys oli jäätävä. Tuntui kun olisin ollut juutalainen ja Gestapo olisi tullut minua vastaan. Tällä veljellä ei kuitenkaan tuntunut olevan minulle mitään asiaa, sillä tervehtiessäni häntä hän ei aloittanut keskustelua, tai yrittänyt sanoa mitään. Jatkoin rauhallista kävelyäni kohti jäähallin katsomon osaa, joka on lavan takana. Tulin toiselle puolelle jäähallia ja totesin että yläkerta oli suljettu ja aloin miettiä että missä nyt olisi hyvä paikka istua, johon voisi siirtyä kuuntelijoita häiritsemättä. Kurkistin katsomon sisäänkäynnistä ja totesin A-katsomossa olevan vapaita paikkoja. Jatkoin kierrostani sinne ja nousin katsomoon istumaan. Minua seurasivat varjot, joista toinen istui viereeni ja toinen taakseni.
Otin rintataskustani ohjelmavihkosen ja kynän. En kuitenkaan ehtinyt seuraamaan ohjelmaa kuin minuutin, kun ryhmä keltatakkisia jäähallin omia järjestysmiehiä saapui paikalle ja jälleen vinkkasivat minulle. Vastassa oli sama järjestysmies, jonka kanssa olin tehnyt tuttavuutta sunnuntaina. Hän ohjasi minut jälleen ulos. Jehovan todistajien omat yleisönpalvelijat pysyivät koko tilanteen ajan taustalla eivätkä sanoneet mitään. Mitään selitystä en ulosheittoon saanut, ainoana syynä oli Jehovan todistajien uskonnollinen suvaitsemattomuus.
Varsin pöllämystyneenä siitä mitä oli tapahtunut kävelin jäähallilta pois, kahden varjon seuratessa minua vielä ulkonakin. Aloin miettiä sitä, että kuinka huono omatunto Jehovan todistajilla täytyy olla, että he pelkäävät entisiä jäseniään näin paljon. Ilmeisesti he tietävät, että Vartiotorni käskee kohtelemaan entisiä jäseniään varsin kaltoin. Se mitä minulle tapahtui, oli kuitenkin pientä verrattuna siihen, mitä ystäväni Torninvartija joitui kokemaan konventin viimeisenä päivänä.
Aseistakieltäytyjät usuttavat palkka-armeijan likaiseen työhön
Tarina jatkuu viikon päästä...