Vartiotorni-Seura on herännyt siihen tosiseikkaan, että useimmissa teollistuneissa maissa todistajien määrän kasvu on pysähtynyt. Vaikka näissä maissa kastetaan jatkuvasti lisää todistajia, niin pahimmillaan joka toista uutta kohden yksi vanha jäsen jättää Jehovan todistajat. Tämän lisäksi määrä vähenee myös luonnollisen kuolleisuuden (Seuran arvion mukaan n. 1%) johdosta.
Jos tarkastelemme esimerkkinä Suomea parin viime vuoden osalta, niin tilastot kertovat seuraavaa:
|
|
1994 |
1995 |
1996 |
1997 |
1998 |
1999 (arvio) |
|
kenttätunteja |
3 557 822 |
3 541 632 |
3 281 356 |
3 143 009 |
3 032 850 |
|
|
julistajia |
18 432 |
18 906 |
19 134 |
19 191 |
19 254 |
19 243 |
|
kastettuja |
687 |
728 |
686 |
580 |
500 |
408 |
|
kasvu julistajia |
313 |
474 |
228 |
57 |
63 |
-11 |
|
kuolleisuus, 1% |
184 |
189 |
191 |
192 |
193 |
193 |
|
ylläolevien puuttuva erotus, ‘kadotetut lampaat’ |
374 |
254 |
458 |
331 |
244 |
226 |
|
joista erotetut, arvio |
100 |
100 |
100 |
100 |
100 |
100 |
|
joista pois jääneet |
274 |
154 |
358 |
231 |
144 |
126 |
Tässä taulukossa oleva ‘kadotettujen lampaiden’ määrä on suuntaa-antava, sillä laskelma perustuu oletukseen, että jokainen uusi aloittaa raportoinnin vasta kastevuotenaan. Käytännössä monet, esimerkiksi todistajaperheiden lapset, aloittavat julistajana raportoinnin aikaisemmin, joten todellinen ‘kadonneiden lampaiden’ määrä on suurempi. Erotettujen määrä on arvio ja perustuu muutamia vuosia vanhaan Seuran ilmoitukseen, tämä määrä saattaa nykyisin olla suurempi. Vuoden 1999 luvut ovat arvioita ja perustuvat Valtakunnan palveluksessa ilmoitettuihin lukuihin. Julistajamäärä on keskiarvo välillä loka-heinäkuu.
Ylläolevan taulukon suhteet ovat hyvin tyypillisiä useimmille teollisuusmaille ja niiden tarkastelu paljastaa muutamia ikäviä totuuksia. Ensinnäkin kenttäpalvelustuntien määrä on jatkuvassa laskussa. Suurin tähän vaikuttava tekijä on tienraivaajien määrän lasku, esim. Suomessa vakituisten tienraivaajien määrä on laskenut keskimäärin sadalla vuodessa ja on nyt alle 1200. Tätä ongelmaa on pyritty korjaamaan laskemalla tienraivaajien tuntitavoitetta, mutta toistaiseksi muutos ei ole merkittävästi kasvattanut tienraivaajien määrää.
Kenttäpalvelustuntien määrä heijastuu kastettujen määrään, mutta enemmän tämä luku kertoo todistajien keskuudessa vallitsevasta mielialasta. Kiireellisyyden tuntu on menetetty. Koko 90-luvun alun ajan vuosittain kastettiin 600-700 uutta veljeä ja sisarta, mutta viime vuosina on koettu dramaattinen lasku näissä luvuissa. Mielenkiintoisesti lasku ajoittuu heti vuoden 1995 jälkeiseen aikaan, jolloin Seura hylkäsi vanhan opetuksen ‘sukupolvesta’ joka näkee lopun koittavan.
Suurin ihmetyksen aihe on kuitenkin siinä, miksi julistajien määrä on kasvanut viime vuosina vain muutamilla kymmenillä, vaikka kasteella käy satoja uusia. Osittain tämä erotus selittyy vanhojen jäsenten kuolemalla, mutta lukujen mukaan keskimäärin joka toista uutta kohden jää yksi todistaja pois toiminnasta, joko erottamisen tai passivoitumisen johdosta.
Koska kastettujen määrä on selvässä laskussa, on ymmärrettävää, että Seura haluaa tiukemmin pitää kiinni niistä, jotka Järjestössä vielä ovat mukana. Yleisin erottamissyy on ‘moraalittomuus’ ja erotettujen määrä on ilmeisesti pysynyt suurinpiirtein samoissa kautta vuosien. Sen sijaan toimintaan väsähtäneita on selvästi erotettuja enemmän ja juuri heihin Seura haluaa vaikuttaa tarkasteltavalla Vartiotornin kirjoituksella.
Mitä Seura siis tekee vaikuttaakseen ‘pois jäävien’ määrään? Kiinnittääkö se huomiota siihen, että todistajien tulee kasvaa hengellisesti vahvoiksi kristityiksi vai tarjoaako se vain kovaa kenttäpalvelusta yleislääkkeeksi? Onko kristillisyyden ydin paratiisiin pääsyssä vai onko Seuralla tarjota jotain muuta tavoitetta?
Vartiotornin tutkittavat kirjoitukset 15. heinäkuuta 1999 käsittelevät laajalti sitä, mitä voidaan tehdä ‘pois jäävien’ auttamiseksi. Artikkelien lähempi tarkastelu kertoo, missä Seura olettaa syyn olevan ja mitä se suosittaa tilanteen korjaamiseksi. Valitettavasti näyttää siltä, että Seura on umpikujassa sen suhteen mitä tehdä, sillä vaikka se on oikein tunnistanut ongelman, se tarjoaa ratkaisuksi samaa lääkettä, joka ongelman on luonut.
Heti toisesta väliotsikosta "Saarnaamisen tarkoitus" alkaen ensimmäinen kirjoitus keskittyy saarnaamistyöhön.
3 Tässä maailmassa, jossa ihmisten huomio on keskittynyt maallisiin asioihin, yleensä tehokkain tapa on saada ihmiset kiinnostumaan Jumalan valtakunnasta ja auttaa heitä lähestymään Jehovaa on kertoa heille toivosta saada elää ikuisesti paratiisimaan päällä. Vaikka tämä onkin ymmärrettävää, niin ne, jotka ovat Jumalan kansan yhteydessä yksinomaan päästäkseen paratiisiin, eivät ole vankkumattomasti elämään johtavalla kapealla tiellä.
Seura on varsin oikeassa tässä. Kristillisyys tarkoittaa elämäntapaa, johon sisältyy pyrkimys kasvaa hengellisenä ihmisenä, oppimia tuntemaan Jumala ja osoittaa kristillisiä elämänarvoja. Kristillisyys ei ole sitä, että elämän päämääränä on elää paratiisissa, sillä sellainen maailmankatsomus kuvastaa vain itsekkyyttä ja materialismia.
Seura jatkaa oikeillä jäljillä seuraavassa kappaleessa
4 Tämän vuoksi perimmäinen tarkoitus, jonka vuoksi saarnaamme hyvää uutista, on auttaa ihmisiä lähestymään Jehovaa Kristuksen Jeesuksen välityksellä.
Tutkittava kirjoitus lupaa hyvää ainakin tämän perusteella. Ehkä jatko kiinnittää lisää huomiota näihin seikkoihin?
Kappaleissa viidestä eteenpäin puhutaan saarnaamistyön tarkeydestä ja viitataan monin eri sanoin palvelustyöhön, jotta se ei jäisi lukijalta vahingossakaan huomaamatta. Kappaleessa 12 palataan siihen, minkä pitäisi olla tärkeintä palveluksessamme:
12 Mutta emme me eivätkä opetuslapset, joita teemme, tule näkemään lupauksen täyttymistä, jos he tai me palvelemme Jumalaa itsekkäistä syistä.
Tässä vaiheessa kirjoitus alkaa lähestyä vaikeaa aluetta. Jo alussa (3) kirjoitus osoitti, että tehokkain tapa lähestyä kentällä on vedota juuri ihmisten haluun elää ikuisesti paratiisissa. Nyt kirjoitus osoittaa tämän vaarat, mutta se ei osaa tarjota tilalle mitään muuta. Entä mitä sitten tarjotaan lääkkeeksi niille todistajille, jotka ovat työssä uupuneita? Lisää työtä:
14 Jumalan työtovereina meidän täytyy istuttaa uskollisesti "valtakunnan sanaa" ihmisten sydämeen ... Loppujen lopuksi Valtakunnan julistajien määrän kasvu johtuu siis siitä, että Jehova tekee työtä ihmisten sydämessä eli panee totuuden siemenen kasvamaan ja vetää nuo ihmiset itsensä ja poikansa luo.
Tämän kappaleen lopun perusteella voi kai päätellä, että koska niin moni todistaja jättää uskonsta, niin Jehovan todistajien seurakunnissa totuuden siemen kasvaa aika kehnosti ihmisten sydämissä. Onko Seuran tarjoama hengellinen ruoka huonolaatuista?
Seuraavaksi artikkeli kiinnittää huomiota siihen, mitä ‘pois jäävien’ auttamiseksi voisi tehdä.
15 "Kukaan ei voi laskea muuta perustusta kuin sen, mikä on laskettu, joka on Jeesus Kristus"
Jos tämän pitäisi olla perustus, jolle usko rakennetaan, niin miksi kenttäpalveluksessa ei sitten toimita tämän Raamatun ohjeen ja kristillisyyden perusperiaatteen mukaisesti, vaan ovenavaajille myydään ensisijaisesti matkalippua paratiisiin. Kuinka monen usko onkaan rakentunut sen Seuran opetuksen varalle, että loppu tulee pian ja paratiisi on täällä aivan kohta? Läpi vuosikymmenten Seura on aina ylläpitänyt vääräksi osoittautunutta kiirellisyyden tunnetta, jolla massoja on innostettu toimintaan. Ei ihme, että nyt Seuran "työ tulee ilmeiseksi" jäsenten väsyessä odottamaan.
16 Jos yritämme vetää ihmisiä Jehovan luo vain vetoamalla toivoon elää paratiisissa … rakennamme ikään kuin "puuaineksista, heinästä, oljenkorsista".
Artikkelin perusteella vaikuttaa siltä, että Seura on tunnistanut ‘pois jäävien’ ongelman aivan oikein. Viimeisen alaotsikon teksti painottaa vielä oikealle perustalle rakentamisen tärkeyttä raamatuntutkimistyössä.
17 Jotta usko kestäisi, sen täytyy perustua henkilökohtaiseen suhteeseen, joka ihmisellä on Jehova Jumalaan Jeesuksen Kristuksen välityksellä.
Lopuksi vielä näpäytetään niitä, jotka ovat uupuneet lopun odottamiseen:
20 He eivät aseta rakkauden motivoimalle palvelukselleen mitään aikarajoja, sillä he uskovat, että Jehovan suurenmoiset lupaukset täyttyvät hänen omana aikanaan.
Jos Seura todella tarkoittaisi tätä, se ei jatkuvasti patistaisi todistajia sillä verukkeella, että loppu tulee pian. Tämä Seuran ylläpitämä kiireellisyyden tunne kyllä ruokkii intoa jonkin aikaa, etenkin uusien kohdalla, mutta muutamassa vuodessa ihmiset yleensä ymmärtävät, että ei se loppu sittenkään tullut kovin pian.
Vartiotornin ensimmäinen tutkittava artikkeli lähti oikeaan suuntaan painottamalla sitä, että kristillisyys on jotain muuta kuin paratiisin odottamista. Artikkelin painopiste oli siinä, kuinka tämä otetaan huomioon uusia opetettaessa. Mutta mitä sanottavaa Seuralla on sitten niille, jotka jo ovat olleet jo vuosia mukana?
Toinen tutkittava kirjoitus keskittyy siihen, mitä neuvoja halutaan antaa mukana oleville, joiden toiminta alkaa hiipua. Artikkeli on varsin mielenkiintoinen, kun sitä vertaa edellisen kirjoituksen sanomaan. Aluksi kirjoitus kiinnittää huomion siihen, että todistajia vastaan hyökätään ja yrittää tämän perusteella vahvistaa todistajien tunnetta siitä, että he ovat oikeassa.
Kappaleessa 3 käydään aluksi dialogia lähinna Ranskan hallituksen kanssa, tarkoituksena osoittaa, että Jehovan todistajat eivät ole vaarallinen lahko. Samassa kappaleessa todistajille yritetään antaa vaikutelma, että hallituksien kulttien vastaiset kampajat ovatkin vain Jehovan todistajia vastaan suunnattuja salaliittoja
3 Jotkut ovat hyödyntäneet tätä tilannetta nostattaakseen vastustusta työtämme kohtaan. Joissakin maissa he ovat järjestäneet kampanjan, joka on näennäisesti tähdätty ihmisten suojelemiseen "vaarallisilta lahkoilta", mutta koska he mainitsevat erheellisesti Jehovan todistajat näiden joukossa, he syyttävät epäsuorasti meitä.
Vartiotorni haluaa kertoa jäsenilleen, että he ovat ainoa oikea uskonto. Tätä tunnetta pönkitetään sillä väitteellä, että jos todistajat mainitaan mukana yhtenä vaarallisena uskontona kymmenien muiden joukossa, kuten Ranskan hallituksen tutkimus teki, niin kyseessä on hyökkäys todistajia kohtaan, ja kaikki muut vaaralliset uskonnot nimetään vain näennäisesti. Kappaleen tekstin mukaan tämänkaltaiset tutkimukset on tehty vain ‘nostattamaan vastustusta työtämme kohtaan’. Maailmankuvaa, jossa kuvitellaan kaikkien olevan vain meitä vastaan, kutsutaan paranoidiksi.
Kappale 4 jatkaa tällä samalla linjalla
4 Vastustuksen ei tulisi kuitenkaan lannistaa meitä, vaan päinvastoin sen pitäisi saada meidät entistä vakuuttuneemmiksi siitä, että harjoitamme tosi kristillisyyttä.
Tämä on tuttu väite, mutta se ei ota huomioon erästä toista vaihtoehtoa. Entä jos todellisuudessa todistajat ovatkin vaarallinen uskonto, jonka jäsenet elävät kuvitelmassa, että heillä on Jumalalta tullut käsky, joka oikeuttaa myös heidän vaaralliset toimintatavat? Useimmat uskonnot, ja etenkin kultit, ajattelevat juuri näin, mutta eivät ne kaikki yhdessä voi olla ‘se oikea uskonto’. Aivan varmasti myös Auringon kultin jäsenet uskoivat yhtä vilpittömästi, että he itsemurhan jälkeen matkustavat komeetalla Jumalan luo. Jos ulkopuolinen tarkastelija toteaa, että Jehovan todistajat kohtelevat kulttimaisen epäinhimillisesti joukostaan eronneita jäseniä ja opettavat kaikista muista uskonnoista poiketen verensiirroista kieltäymistä, niin onko ihmeellistä, että heidät tämän perusteella luetaan vaaralliseksi uskonnoksi?
Seuraavaksi tulilinjalle joutuvat ne, jotka käsittelevät Seuraa kriittisesti. Kritiikki tarkoittaa sitä, että tarkastellaan rehellisesti asian hyviä ja huonoja puolia. Yleensä kritiikistä voi oppia jotain ja korjata sen avulla puutteet. Seura ei kuitenkaan halua, että heistä löydetään mitään huonoja puolia. Artikkeli kutsuu sellaisia esittäviä ‘herjaajiksi’.
7 Nykyään luopiot, jotka poikkeavat totuudesta, pieksevät sanoillaan "uskollista ja ymmärtäväistä orjaa" eli maksavat hyvän pahalla sille, joka oli ruokkinut heitä hengellisesti.
Tämä lausunto perustuu siihen, että Vartiotornilla on ‘totuus’ ja jos joku on eri mieltä heidän kanssaan, he poikkeavat totuudesta ja ovat luopioita. Tämä on mielenkiintoinen väite, kun ottaa huomioon sen, kuinka usein Vartiotorni itse muuttaa opetuksiaan. Jos joku todistaja olisi mennyt siviilipalvelukseen ennen vuotta 1996, olisi hän ollut silloin luopio. Jos joku todistaja olisi ollut eri mieltä ‘sukupolvesta’ ennen vuotta 1995, hän olisi ollut luopio. Nyt Seura on kuitenkin itse ‘poikennut totuudesta’ ja opettaa näitä kieltämiään luopio-oppeja!
Orjan hengellisestä ravinnosta voidaan olla monta mieltä, mutta aiheen käsittely on äärimmäinen punainen vaate useimmille todistajille. Oletko kuullut vanhimman sanovan huonosti kokouksissa käyvälle ystävälle, että etkö arvosta orjan tarjoamaa ravintoa? Tätä ravintoa ei saa arvostella. Mutta ystävien todellisesta suhtautumisesta kertoivat enemmän ne laimeat, muodon vuoksi esitetyt taputukset, joilla konventtiyleisö vastasi lavalta esitettyyn vetoomukseen, että emmekö me saakin suurenmoista hengellistä ravintoa täällä konventissa.
Kappale 7 jatkaa
7 He kieltävät, että tämän jumalattoman asiainjärjestelmän loppu on lähellä, ja arvostelevat hengellisesti valpasta orjaluokkaa siitä, että se pitää Jehovan kansan keskuudessa yllä kiireellisyyden tunnetta.
Loppu saattaa hyvinkin olla lähellä, tai sitten kaukana. Jeesus sanoi että ei ole teidän asianne tietää ajoista ja ajanjaksoista. Seura itse on osoittanut kautta historiansa, että ainakaan se ei ole tiennyt mitään lopun läheisyydesta, se on vain esittänyt vääriksi osoittautuneita arvauksia Jumalan nimissä. Tämän osoittavat mm. vuosia 1925, 1975, 2000 ja sukupolvea koskevat täyttymättä jääneet ennustukset.
Kuka sitten arvostelee orjaluokkaa ja miksi? Varmasti kaikki ne, jotka ovat uskoneet Seuraa sen esittämissä lopun ennustuksissa. Onko ihme tai onko väärin, että pettyneet jäsenet haluavat muistuttaa Seuraa sen virheistä ja varoittaa uusia jäseniä siitä, että he eivät rakenna elämäänsä heiveröisille perustuksille? On varsin ikävää joutua toteamaan, että olisi ollut hyvä hankkia kunnon ammatti nuorena, kun sitä loppua ei nyt tullutkaan.
Seura pitää kiireellisyyden tunnetta yllä vain siksi, että se on tehokas houkutin. Aivan kuten ensimmäinen kirjoitus totesi
3 Tehokkain tapa on saada ihmiset kiinnostumaan Jumalan valtakunnasta … on kertoa heille toivosta saada elää ikuisesti paratiisimaan päällä.
Samoin tehokkain tapa on pitää jäsenet mukana, on muistuttaa heitä pian tulevasta paratiisimaasta. Ja tässä törmäämme ristiriitaan, sillä tämä on juuri se syy, miksi monet jättävät Jehovat todistajat. He väsyvät täyttymättömän lupauksen odotukseen. Kirjoitus toteaa tämän seuraavassa kappaleessa
8 Jotkut muut taas upottavat uskon laivansa, koska uuden asiainjärjestelmän satama ei heidän mielestään näytä vielä ilmaantuvan horisonttiin. Koska he eivät pysty laskemaan, milloin jotkin ennustukset täyttyvät, he työntävät "Jehovan päivän" pois mielestään ja hylkäävät tosi palvonnan.
Näemme jälleen, että useimmat ovat mukana vain siksi, että he odottavat loppua. Se on ilmeisesti ainoa syy pysyä mukana ‘tosi palvonnassa’
8 Ilmeisesti heiltä puuttuu kuitenkin tarvittavaa kärsivällisyyttä ja kestävyyttä odottaa uutta maailmaa, jonka Jehova Jumala on luvannut. Paratiisi ei ole tullut heille tarpeeksi nopeasti.
Eli oma vikasi, mitäs uskoit meitä! Neuvo kuuluu: Odota, odota.
Seuraavaksi Seura on huolissaan saarnaamistoiminnan vähentymisestä. Tämä mainitaan ensimmäisenä ja tärkeimpänä seikkana.
9 He eivät riennä eteenpäin täydessä uskossa, vaan tekevät matkaa leppoisaan tahtiin… He olivat innokkaita saarnaamistyössä ja kävivät säännöllisesti kaikissa kokouksissa… He ovat vähentäneet saarnaamistoimintaansa, käyvät epäsäännöllisesti kokouksissa… He omistavat enemmän aikaa huvitteluun.
Lopulta kirjoitus uskaltautuu esittämään vaikean kysymyksen
9 Pitäisikö intomme hänen palveluksessaan riippua siitä toivosta, että "pian on paratiisi"?
Varmasti ei, mutta sitähän Seura juuri tekee. Artikkelin kirjoittaja on ilmeisesti pahasti hakoteillä, sillä heti seuraavissa kappaleissa se vetoaa juuri tähän toivoon.
10 Jehovan palvelijoiden suurella enemmistöllä on nykyään loistava toivo elää ikuisesti paratiisimaan päällä. Ilman tällaista toivoa ihmisellä ei voi olla uskoa.
Tuntuu siltä, että artikkelin ensimmäisen artikkelin kirjoittaja on saanut potkut viimeistään tässä vaiheessa. Ensin vakuutetaan, että uskon perustan pitää olla läheisessä suhteessa Jehovaan ja varoitetaan pelkästä lopun odotuksesta. Sitten kuitenkin todetaan, että paratiisitoivo onkin se tärkein asia. Onko paratiisitoivo todellakin se asia, jota ilman ei voi olla uskoa? Eikö vielä edellisessä kirjoituksessa perustan sanottu olevan Jeesus Kristus?
Ilmeisesti Vartiotorni ei kyseistä henkilöä tai hänen sanomaansa tunne, koska sen täytyy rakentaa usko jonkin muun varaan.
On valitettavan ilmeistä, että Seuralla ei ole mitään muuta tarjottavanaan, sillä artikkeli jatkaa saman paratiisitoivon toistelemista.
18 Uskoamme ja rakkauttamme voidaan koetella ankarasti, ennen kuin pääsemme uuteen asiainjärjestelmään. 19 Pitäkäämme Jehovaa ja hänen poikaansa kohtaan tuntemamme rakkauden kannustamina ja pyhän hengen voimistamina uskomme laiva kurssissa, kunnes pääsemme Jumalan lupaaman uuden maailman satamaan.
13 Kristitty ei edisty kohti uutta järjestelmää, jos hänen ainoa vaikuttimensa Jehovan palvelemisessa on toivo elää ikuisesti paratiisimaassa.
Viimeisin lausunto kertoo kuinka hukassa artikkelin kirjoittaja on. Koko lause muistuttaa kehäpäätelmää. Korvaa alun sanat ‘uutta jäjestelmää’ paratiisimaalla ja näet että lauseessa ei ole päätä eikä häntää.
Kristitty ei edisty kohti elämää paratiisimaassa, jos hänen ainoa vaikuttimensa Jehovan palvelemisessa on toivo elää ikuisesti paratiisimaassa.
Oh hoh. Seuran varoitus on siis se, että älä pidä tärkeimmällä sijalla paratiisimaata, koska muuten saatat menettää sen tärkeimmän - nimittäin elämän uudessa järjestelmässä. Onko tässä mitään eroa? Nähtävästi Seuran näkökannalta ei ole muuta syytä olla kristitty kuin se, että pääsee itse paratiisiin.
Koska monet ovat pettyneet tähän toivoon, artikkeli varoittaa siitä, että alkaa miettiä enemmän tätä lupausta.
11 Ettei uskon laivamme ajaudu vaarallisille epäilyksen karikoille tai tuhoisille luopumuksen kareille.
Älä siis epäile tai ajattele, vaan usko sokeasti. Muutoin voit vielä löytää itsesi luopioiden riveistä. Kirjoitus ei arkaile, vaan on heti valmis syyttämään epäilijöitä pahoiksi ja epäuskoisiksi.
12 "Varokaa, veljet, ettei kenestäkään teistä koskaan kehittyisi pahaa, epäuskoista sydäntä elävästä Jumalasta pois vetäytymällä."
Ainoana korjauksena tilanteeseen kirjoitus tarjoaa lopuksi sitä, että ahkeroi paljon kenttäpalveluksessa. Silloin ei tietenkään jää aikaa miettiä turhia kysymyksiä. Valitettavasti tämä neuvo ei kuitenkaan auta enää niitä, jotka ovat todenneet, että Seuran lupaama loppu ei ole täällä.
14 Voimana, joka kannustaa meitä suorittamaan pyhää palvelusta … Kiitollisuudesta Jehovaa kohtaan meidän tulisi pitää tärkeimpänä, ei omaa pelastumistamme, vaan mahdollisuutta todistaa…
Kirjoitus yrittää kappaleissa 14-16 kiinnittää huomitota kristityn motiiveihin, mutta palaa kuitenkin vain kenttäpalvelukseen
17 Vaikka rakkautemme Jumalaa ja hänen Poikaansa kohtaan on pääasiallinen liikkeelle paneva voima elämässämme kristittyinä, Jehova antaa jotain muuta, joka kannustaa meitä, lisää meille tarmoa ja antaa meille voimaa mennä eteenpäin hänen palveluksessaan… jotta uskon laivamme veisi meitä eteenpäin Jehovan palveluksessa.
Vaikka kirjoitus toteaa lopuksi rakkauden Jehovaa ja Jeesusta kohtaan olevan tärkeitä, se kuitenkin sivuuttaa tämän painottamalla saarnaamistyön tärkeyttä.
Kuten kirjoitus toteaa, monet jättävät aktiivisen palveluksen. Samasta asiasta on muistutettu konventissa, sillä Seura on huolissaan siitä, että todistajat käyttävät nykyisin enemmän aikaa harrasteisiin ja muihin toimiin. Todennäköisesti suurin syy tähän on kiireellisyyden tunteen katoamisessa. Vaikka Seura edelleen pyrkii pitämään sitä yllä, monilta on mennyt usko lopun pikaiseen saapumiseen. Suurin yksittäinen tekijä on hylätyssä ‘sukupolvi’ —käsityksessä, jonka mukaan lopun piti tulla sukupolven sisällä vuodesta 1914 laskien.
Tilanne jonka Seura on kohdannut, on kuin jälkimmäisen kirjoituksen kuvauksesta
11 Jos laiva oli vaarassa ajautua karille, kapteeni saattoi ainoastaan heittää ankkurin ja yrittää selviytyä myrskystä luottaen siihen, ettei ankkuri irtoaisi merenpohjasta.
Samalla tavalla Seura ankkuroituu vanhoihin perusteluihin ja yrittää pitää niillä todistajista kiinni: Uskokaa, että paratiisi tulee pian. Älkää epäilkö. Olkaa kiireelliset palveluksessa.
Jää nähtäväksi kuinka kauan kestää, ennen kuin Seura joutuu niin epätoivoiseen tilanteeseen, että sen on pakko luopua ylihuomenna häämöttävästä maailmanlopustaan ja yrittää löytää kristillisyydestä jotain muuta sisältöä.