Viime vuosien eräs merkityksellisimmistä Jehovan todistajien liikkeeseen vaikuttaneista ilmiöistä Internetissä on ollut H2O keskusteluareena. H2O perustettiin vuonna 1996 ja sen mullistava ominaisuus oli mahdollisuus anonyymiin keskusteluun. Ne Jehovan todistajat, jotka pelkäsivät erottamista mielipiteittensä takia, saattoivat keskustella vapaasti asioista. Niille todistajille, joilla oli vakavia kysymyksiä Järjestön toiminnasta, H2O oli kanava jossa esittää ajatuksensa ja etsiä vastauksia. Myös verikiellon kumoamiseen pyrkivä AJWRB syntyi H2O:n piirissä.
1900-luvun lopussa H2O:n käyttö kasvoi niin valtavaksi, että se oli siirrettävä toiselle palvelimelle, koska ilmaispalvelun tarjoajan kaista ei enää riittänyt H2O:n tarpeisiin. Samalla syntyi muitakin suosittuja keskustelupalstoja, kuten Jehovahs-witness.com. Nykyisin H2O toimii Aimoo keskustelupalvelun alla. Vuonna 2001 perustettiin myös suomenkielinen foorumi. Palstan käviöiden joukossa on entisiä todistajia, nykyisiä todistajia, todistajia, jotka ovat perhesyistä kiinni liikkeessä, kiinnostuneita sekä muita kiinnostuneita.
Suosittelemme että rekisteröit itselleni nimimerkin, jos osallistut usein keskusteluun. Se helpottaa eri kirjoittajien mielipiteiden seuraamista pidemmän ajan kuluessa.
JTtuesta pääset suoralla linkillä H2O:hon kirjoitamalla selaimen osoitekenttään www.jttuki.info/h20.
IRC on reaaliaikaiseen keskusteluun tarkoitettu järjestelmä, jonka kehitti alunperin suomalainen teekkari Oulun yliopistossa. Nyt IRCissä on #luppakorvat -niminen kanava entisille Jehovan todistajille. Hengaile IRCissä ja moikkaa kavereita virtuaalisesti!
Tässä ohjeet IRCiin pääsemiseksi Windows-koneille:
1. Mene sivulle http://www.mirc.com/get.html
ja kopioi mIRC-ohjelma koneellesi (lähin serveri lienee Norjassa). Asenna
ohjelma.
2. Aloita ohjelma. "mIRC Options" -ikkunassa (jos ei mene automaattisesti,
niin napauta "File" > "Options") valitse "Add"
3. Kohtaan "IRC Server" kirjoita irc.nic.fi
4. "Port(s)" voi olla oletus 6667
5. Kohtaan "Group" kirjoita IRCnet
6. Kohtaan "Description" voit kirjoittaa yhteyttä kuvaavan tekstin,
esim. Nic tai Luppakorvat
7. Napauta "Add"
8. Varmista, että alasvetovalikosta on valittu äsken luomasi yhteys
9. Alhaalla oleviin neljään henkilötietokenttään (nimi,
email, nick, varanick) voit antaa joko oikeat tietosi tai keksiä jotain.
Nick-kenttään olisi tietysti suositeltavaa laittaa sama nimimerkki,
jolla esiinnyt vaikkapa H2O:ssa.
10. Napauta "OK"
11. Valitse "File > Connect" (tai sitten se salama-ikoni ajaa saman
asian)
12. Eteesi avautuvaan "mIRC Channels Folder" -ikkunan kohtaan "Enter
name of channel to join" kirjoita #luppakorvat
13. Napauta Enteriä tai "Join" ja voila, olet saapunut luopiomaailmaan!
Macintosh-käyttäjät voivat käyttää Ircleä.