Mennäkö kasteelle vai ei?

Kasteelle meneminen on kysymys, joka tulee eteen sekä aikuisemmalla iällä Jehovan todistajaksi liittymistä harkitsevalle että nuorelle, joka on kasvanut todistaja-perheessä. Tulisi kuitenkin ehdottomasti ymmärtää, että kaste on lopullinen liikkeeseen liittymisriitti, joka jälkeen uuteen jäseneen suhtaudutaan eri tavalla kuin aikaisemmin eikä paluutietä entiseen ole, vaikka päätös alkaisikin myöhemmin kaduttaa.

Aivan alkuun haluamme sanoa erään hyvin tärkeän neuvon, vaikka päätyisitkin kasteelle. Älä hylkää entisiä ystäviäsi ja ystävyyssuhteita, jotka olet rakentanut vuosien kuluessa. Jos joku ystävistäsi on pysynyt rinnallasi, kun olet innosta puhkuen saarnannut hänelle joistain asioista, niin älä ole silloin itse se, joka katkaisee ystävyyden. Nämä ystävyyssuhteet voivat osoittautua kultaakin kalliimmiksi sinä päivänä, jolloin päätät lähteä pois Jehovan todistajista tai haluat jutella jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole todistaja. Ja vaikka nyt tuntuu siltä, että niin ei voisi ikinä tapahtua, niin voithan aina ajatella, että voit käännyttää ystäväsi todistajaksi.

Olet ehkä oppinut jo sen seikan, että todistajat eivät pidä liikkeen ulkopuolisista ystävyyssuhteista. Verukkeena tälle säännölle esitetään, että tätä kautta etenkin nuoret saavat huonoja vaikutteita. Todellisuudessa kaikki liikkeen ulkopuoliset, ajattelua ja maailmankatsomusta avartavat näkemykset ovat Vartiotornin mielestä huonoja vaikutteita. Liikkeen ulkopuoliset ystävät voivat kuitenkin olla se ainoa henkireikä silloin, kun elämä todistajana käy liian ahdistavaksi.

Hanki koulu- ja opiskeluaikana kavereita. Älä sano ei, kun työtoverisi pyytää sinua yhdessä jonnekin. Pidä jokin aktiivinen harrastus elossa, vaikka liitytkin todistajaksi. Harrasta urheilua tai käy kansalaisopistossa, missä tapaat muita ihmisiä.

Mutta palaksemme kasteellä käymiseen, todistajaksi kastettu jäsen on velvollinen toimimaan täysin Vartiotornin esittämien sääntöjen mukaan. Häntä voidaan myös rankaista sääntöjen rikkomisesta. Tästä johtuen jos nuoresta tuntuu, että hän ei ole aivan vakuuttunut, liittyykö todistajaksi vai ei, mutta aikoo mennä kasteelle siksi, kun kaikki muutkin kaverit ovat menossa, niin kannattaa harkita uudelleen. Ilo siitä, että on kaverien kanssa samalla tasolla voi olla lyhytnäköistä. Jos tuntee todennäköisesti sisällään, että tämä ei ole sataprosenttisen varma ratkaisu, niin kannattaa odottaa ja antaa ajan kulua, jotta näkee mitä mieltä asiasta itse todella on.

Moni entinen todistaja, joka meni nuorena kasteelle ja erotettiin vuotta tai kahta myöhemmin, manaa silloista päätöstään. Erotetulle vanhojen ystävien tai sukulaisten tapaaminen ja usein kanssakäynti jopa omien vanhempien kanssa on hyvin vaikeaa tai mahdotonta. Sen sijaan jos henkilö olisi pysynyt mukana, mutta sitten jäänyt pois, olisi suhtautuminen häneen paljon lievempää.

Jos olet epävarma, niin yksi vaihtoehto voi olla pysyminen julistajana, jolloin jos jossain vaiheessa päädyt lähtemään pois, sinusta vain ilmoitetaan lavalta, että "se ja se ei enää palvele seurakunnan kastamattomana julistajana". Jäät muiden todistajien mielissä jossain määrin sääliteltävään tilaan, mikä on kuitenkin huomattavasti parempi vaihtoehto kuin olla erotettu, jota tulee karttaa.

Jos olet aikuinen, joka on liittymässä todistajaksi, niin kasteen jälkeen seuraa muutos. Olet tähän saakka ollut 'uusi', jota pitää kaikin tavoin houkutella liikkeeseen mukaan. Sinua kutsutaan jatkuvasti eri ystävien luokse kylään ja kaikki osoittavat sinulle jatkuvaa huomiota. Pitävätkö kaikki todella sinusta näin paljon? Meneillään on 'rakkauspommitus', joka on hyvin yleinen toimintatapa kaikissa kulteissa, joissa haetaan uusia jäseniä. Sitä henkilöä, joka tutkii kanssasi, on neuvottu ottamaa eri kerroilla mahdollisuuksien mukaan aina joku eri todistaja kaverikseen, jotta tutustuisit mahdollisimman moneen todistajaan. Kun tulet ensimmäistä kertaa salille, tunnet sieltä jo monia kasvoja ja useat tulevat iloisesti tervehtimään sinua. He ovat vilpittömästi iloisia siitä, että päätit tulla käymään kokouksessa, mutta samalla mekanismi toimii ja saat erittäin hyvän ensivaikutelman valtakunnansalista.
Kasteen jälkeen rakkauspommitus laantuu. Olet jo tätä ennen lipunut yhä syvemmälle todistajaksi, aloittanut ehkä puheiden pidon palveluskoulussa ja käyt kentällä. Tunnet siksi ehkä pienoista painetta ottaa viimeinen askel eli kaste.

Kastettuna todistajana olet täysimääräinen liikkeen jäsen. Viimeistään tästä hetkestä lähtien rakkauspommitus tulee laantumaan jonkin verran. Sinun odotetaan itse sopivan kenttäpalveluksesta ja itse huolehtivan siitä, että pääset säännöllisesti kokouksiin. Ne todistajat, jotka eivät sinusta pitäneet oman itsesi vuoksi, lakkaavat todennäköisesti kutsumasta sinua usein luokseen. Olethan nyt todistaja siinä missä hekin ja osaat huolehtia itse itsestäsi.

Yksi syy muutokseen on hyvin yksinkertainen. Kun sinä olet kastettu, niin kanssasi vietettyä aikaa ei voi enää raportoida tunneiksi. Tähän saakka kanssasi on ollut hyvä lähteä kentälle, kenttä alkaa heti kun hakee sinut kotoa. Jos viettää vapaa-aikaa kanssasi ja heittää jossain vaiheessa jonkin kommentin 'totuudesta', niin siitäkin voi laskea taas jotain aikaa raporttiin. Tämä tuntien laskeminen kuullostaa raadolliselta, mutta niin systeemi vain toimii, vaikka sitä ei erityisesti ajateltaisikaan.

Usein käy lopulta niin, että kasteen jälkeen uusi huomaa suhtautumisen muuttuneen siinä määrin, että todistajia koskevat illuusiot romahtavat. Liike onkin samanlainen ryhmä kuin mikä tahansa muu seura tai urheiluliike, omine kuppikuntineen ja sisäpiireineen. Jos uusi jäsen ei ole päässyt kunnolla kaveripiireihin mukaan, realismiin heräämisestä seuraa helposti liikkeen jättäminen.

Jos olet jo aikuinen, niin tarkkaile todistajien suhtautumista sinuun ja käytä vaistoasi. Kokeile välillä kepillä jäätä, esimerkiksi olemalla eri mieltä jostain oppikysymyksestä tai vihjaisemalla lukeneesi Internetistä jotain kriittistä Vartiotornista ja tarkkaile heidän reaktioitaan. Voitko keskutella asioista järkevästi? Suhtaudutaanko sinuun hyvänä kaverina vain niin kauan kun laulat samoja virsiä? Arvostetaanko sinua omine mielipiteinesi? Muista että Vartiotorni-seura eli Järjestö on se pyhä lehmä, jota ei saa arvostella.

Jos tunnet itsesi yhtään epävarmaksi lopullisen liittymisen suhteen, niin sinulla ei ole mitään syytä kiirehtiä. Muista että Jehovan todistajien ovat käyvät jatkuvasti molempiin suuntiin. Länsimaissa jokaista neljää uutta kohden lähtee yksi vanha jäsen pois. He joko väsyvät odottamaan sata vuotta juuri tulossa ollutta maailmanloppua tai sitten löytävät elämälleen muita kiinnostuksen kohteita.