Toiset säännöt eivät ole näin jyrkkiä, mutta jos et noudata niitä niin sinua ei voi lukea 'esimerkilliseksi' tai 'hyvämaineiseksi' todistajaksi. Silloin et voi edetä seurakunnan sisällä avustavaksi palvelijaksi, vanhimaksi tai toimia tienraivaajana. Myös pienemmät 'edut' eli tehtävät voidaan ottaa sinulta pois, kuten lukeminen kirjantutkistelussa tai kirjapöydässä toimiminen. Olkoot nämä luokan II sääntöjä.
Kolmanteen lievimpään luokkaan kuuluvat yleensä kaikki omituisimmat säännöt, joita Vartiotorni on keksinyt vuosien varrella. Useimmat uudet eivät näitä edes tiedä, mutta kun menet kysymään asiasta joltain vanhimmalta, hän kaivaa esiin Vartiotornin hakemiston, ottaa sitten vuosikerran vuodelta 1961 ja sanoo että Seura kirjoittaa tästä asiasta nyt näin. Näiden luokan III sääntöjen rikkomisesta ei yleensä seuraa mitään, koska säännöt koskevat pienessä piirissä tapahtuvia asioita. Ne vaikuttavat kuitenkin ihmisten yksityiselämään sekä työssä ja koulussa toimimiseen. Seurakunnan sisällä näiden sääntöjen rikkojaa katsotaan kieroon.
Lukuisat säännöt ovat syntyneet vuosien saatossa Vartiotornin
kirjoittaessa eri asioista. Vanhimmille jaettavassa Lauma-kirjassa käsitellään
tarkemmin luokan I ja II sääntöjä, koska näiden rikkominen
aiheuttaa yleensä seurauksia. Lisäksi on olemassa erikoissääntöjä,
jotka koskevat tienraivaajia eli kokoaikaisia ovelta ovelle saarnaajia ja kirjapainoissa
eli Betel-perheissä työskenteleviä. Näiden säännöt
on mainittu heille annettavissa omissa kirjoissaan.
Lukuisilla säännöillä on myös toinen vaikutus. Kun
todistajana pidempään ollut oppii jatkuvasti uusia sääntöjä,
syntyy hitaasti olotila, että on riittämätön ja epäonnistuu,
sillä ei pysty noudattamaan kaikkia sääntöjä. Joku
onkin leikillisesti sanonut, että Järjestö toimii masturbaatiokiellon
voimalla. Kaikki rikkovat tätä sääntöä, joten
heillä on jatkuvasti huono omatunto, jota he pyrkivät paikkailemaan
kentällä käynnillä ja muulla aktiivisella toiminnalla.
On selvää, että valtavat sääntökokoelmat ovat täysin ristiriidassa Jeesuksen opetuksien ja kristillisyyden periaatteiden kanssa. Kuten Jeesus sanoi, on oleva opettajia, jotka keräävät valtavia kivirekiä seuraajiensa kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä liikauttaa. Tämä on toteutunut täsmälleen juuri Jehovan todistajien keskuudessa. Vartiotornin johto eli hallintoelin koostuu vanhoista miehistä, jotka asuvat täysihoidossa järjestön päätoimistossa ja sen maatiloilla. He ovat kauan sitten menettäneet tuntuman käytännön arkielämään tai avioelämään, sillä useat näistä miehistä ovat naimattomia. Kuitenkin norsunluutornistaan he tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat miljoonien Jehovan todistajien elämään ympäri maailmaa.
Luettelemme tässä nyt joitain tunnetuimpia sääntöjä. Joissain tapauksissa mainitsemme viitteen, josta säännön voi tarkistaa Jehovan todistajien kirjallisuudesta. Jos epäilet jonkin säännön paikkaansapitävyyttä, voit tietenkin kysyä sitä sen seurakunnan vanhimmilta, minkä kokouksissa käyt.
Vaikka useat näistä säännöistä tuntuvat ulkopuoliselle lähinnä vitseiltä, niin muista että todistajille ne ovat täyttä todellisuutta ja seurakunnan vanhimpien tehtävä on valvoa tarkasti niiden noudattamista.
-tupakointi, ei edes sikaria varpajaisissa. Tosin useat nuoret rikkovat tätä
sääntöä esim. bileissä tai ravintoloissa
-verensiirto (tämä sääntö on jatkuvassa muutoksessa,
Vartiotorni hyväksyy koko ajan uusia verituotteita todistajien käyttöön)
-ei saa tervehtiä lippua, tämä on epäjumalan kunnioittamista
-ei saa harrastaa käydä ennustajalla tai harrastaa spiritismiä
-seurustellessa ei saa hyväillä toisen sukuelimiä tai harrastaa
seksiä
-ei saa syödä verilettuja tai muita veriruokia
-ei saa äänestää (periaatteessa tämä sääntö
kumottiin äskettäin, mutta sitä noudatetaan edelleen)
-ei saa olla ammattinyrkkeilijä (lähde: vanhinten Lauma-kirja)
-ei saa kritisoida Järjestöä tai olla eri mieltä siitä,
mitä Vartiotorni kirjoittaa.
-homoseksuaalisen taipumuksen mukaan eläminen on kielletty, kaappihomo
voi siis olla.
-yhdessä masturboiminen luetaan homoseksuaalisuudeksi (ethän syyllistynyt
tähän tietämättäsi isossa tuvassa peiton alla- olet
silloin homo!)
-sukupuolenvaihdosleikkaus
-masturbointi (ks. Nuoret kysyvät ja Nuoruutesi -kirjat)
-seurustelu ei-Jehovan todistajan kanssa
-seurustelu jos ei suunnittele avioitumista, eli ns. seurustelu huvin vuoksi
-ei saa lotota (tästäkin on erotettu)
-ei saa viettää syntymäpäiviä, mukaanlukien esim. työkaverin
lahjaan kerättävän rahan lahjoittaminen.
-syntymäpäivä- tai joulukortin kirjoittaminen
-ei saa käyttää alkoholia runsaasti tai olla julkisella paikalla
humalassa (juominen on kyllä muutoin hyvin yleistä todistajapiireissä,
sillä se on ainoa jossain määrin sallittu pahe)
-ei saa kantaa kaulassa ristiä (epäjumalanpalvontaa)
-vanhin tai avustava palvelija ei saa harrastaa suu- tai anaaliseksiä
-naisten on pukeuduttava kokouksissa ja kenttäpalveluksessa hameisiin
-miehillä ei saa olla partaa, koska se antaa epäsiistin (?) kuvan
-miesten on pukeuduttava länsimaiseen pukuun kokouksissa joka puolella
maailmaa, afrikasta intiaan
-ei saa viettää joulua, tuoda kuusta kotiin tai tehdä joulukoristeita
-ei saa viettää pääsiäistä, kasvattaa rairuohoa
tai ostellä pääsiäismunia
-ei saa viettää vappua, kävellä kaupungilla ylioppislaslakki
päässä
-ei saa viettää isänpäivää, äitienpäivää,
Halloweenia (Herätkää! 8.10.2001) tai mitään
muitakaan kalenterin 'maailmallisia' juhlia. Kaikilla on pakanallinen alkuperä.
-juhannuksena pitää ahtautua hikiseen jäähalliin haukotteleman
kolmepäiväiseksi konventiksi
-ei saa jäädä kokouksista pois, kolmena päivänä
viikossa pitää käydä salilla
-kenttäpalvelusta odotetaan tehtävän vähintään
10 tuntia viikossa, jos aikoo päästä johonkin asemaan seurakunnassa.
Tavallinen keskiarvo on 7 tuntia. Tunnit lasketaan ensimmäisestä ovikellonsoitosta
viimeiseen soittoon, joten esim. ajomatkaa salilta kenttäalueelle ei lasketa.
Tämä tarkoittaa käytännössä kentälle menoa
kerran joka viikko, yleisimmin lauantai-aamupäivänä, jolloin
tavalliset ihmiset ovat kaupoissa tai kotona kiireisinä laittamassa ruokaa.
-pitää osallistua 'teokraattiseen palveluskouluun' eli harjoitella
lyhyiden puheiden pitämistä salilla yleisön edessä. Ne miehet
jotka eivät etene, joutuvat ikuisesti pitämään viiden minuutin
'kakkos'- ja 'nelospuheita'; muut pätevät pitämällä
pidempiä ja vapaampia esityksiä. Naiset eivät pääse
edes näin pitkälle, vaan heidät on tuomittu 'heikompina astioina'
pitämään kahden siskon harjoiteltuja vuoropuheluja lavalla.
-itsepuolustuslajien harrastaminen, kuten judo tai karate on kiellettyä
-ei saa osallistua arpajaisiin
-ei saa nostaa maljaa ja kilisyttää laseja yhteen (muinainen demonien
karkoitustapa!)
-ei saa nousta urheilukilpailuissa seisomaan Maamme-laulun tai kansallishymnin
ajaksi. Hyvin kiusallinen kielto, monet kiertävät tämän
saapumalla katsomoon vasta laulun jälkeen.
-ei saa hautajaisissa nousta seisomaan vainaja tuotaessa sisään. Tämä
on ihmisen kunnioittamista. Erittäin typerä ja epäkohtelias sääntö.
-sama sääntö pätee myös häissä, älä
ihmettele jos todistajahäissä kaikki istuvat kuin tatti hääparin
tullessa sisään.
-ei saa osallistua äänestykseen koulun vaaleissa
-elämän päämään pitää olla kokoaikaiseksi
saarnaajaksi ryhtymisessä, itsensä ja perheensä voi elättää
hanttihommilla ja osa-aikatyöllä
-opiskelun pitää suuntautua ammatin hankkimiseksi, jos nyt sitten
hairahtuu opiskelemaan
-ei saa opiskella yliopistossa, koska niissä oppii maailmallisia filosofioita,
huonoa moraalia ja käytetään huumeita (kuten ilmeisesti ammattikouluissa
ei tehdä..) (lähde: Herätkää!-lehti)
-miesten pitää käyttää valkoista kauluspaitaa, ei värillistä.
-ei saa uskoa evoluutioon
-ei saa uskoa jääkauteen, koska se teoria keksittiin Raamatun vedenpaisumuskertomuksen
kumoamiseksi (lähde: Onko Raamattu todella Jumalan sana -kirja)
-ei saa käydä psykiatrilla, jos on mielenterveydellisiä vaikeuksia.
Sen sijaan pitää keskustella vanhinten kanssa, jotka voivat 'antaa
rohkaisua'.
-metsästys harrastuksena, ei ruuan hankkimisena (missä ero sitten
lieneekään..)
-ei saa olla ystävyyssuhteita todistajien ulkopuolella.