Tämä on hyvin usein esitetty kysymys.
Seurustelu silloin, kun toinen on Jehovan todistaja on mutkikas tilanne. On hyvä olla tietoinen muutamasta peruslähtökohdasta, jotka auttavat hahmottamaan asiaa. Seurustelu ei suinkaan ole mahdotonta, mutta se voi olla vaikeaa.
Ensinnäkin Jehovan todistajilla on hyvin tiukka suhtautuminen nuorten seurusteluun. Heidän lähtökohtansa on, että seurustella voi vain silloin, kun molemmat ovat suunnittelemassa avioliittoa. Tämä tuntuu tietenkin järjettömältä, rakastuneet eivät saa seurustella, jos eivät ole menossa naimisiin. Ja sitähän he eivät voi tietää, elleivät ole ensin seurustelleet. Tämänlainen sääntö myös rajoittaa turhaan nuorten mahdollisuutta tutustua toisiinsa ja saada kokemuksia vastakkaisesta sukupuolesta.
Jos olette molemmat selkeästi vielä sen ikäisiä, että ette voi avioitua, niin seurustelu on todistajanuoren kannalta hankalaa. Jos seurakunnan muut jäsenet tai omat vanhemmat saavat tietää tästä, he yrittävät yleensä puuttua seurusteluun ja katkaista sen. Eli jos poika/tyttöystäväsi on varovainen liikkuessaan kaupungilla kanssasi, ei kyse ole suinkaan siitä, että hän häpeäisi sinua, vaan on vain varuillaan tarkkailevien silmäparien suhteen.
Toinen seurusteluun vaikuttava seikka on se, että Jehovan todistaja ei saa mennä naimisiin muun kuin toisen todistajan kanssa. Jos tätä sääntöä rikkoo, jäsentä ei välttämättä eroteta seurakunnasta, mutta häneen suhtaudutaan tietyllä kylmäkiskoisuudella ja jos hänellä on tietty asema seurakunnassa, hän menettää sen automaattisesti.
Toisin sanoen todistaja-osapuolella on kaikki syyt pitää matalaa profiilia seurustelunne suhteen.
Muista että kumppanisi kuuluu uskonnolliseen liikkeeseen. Hän - tapauksesta riippuen - uskoo vakaasti uskontonsa oppeihin ja määräyksiin. Aloittaessaan seurustelun kanssasi hän on monien ristiriitojen repimässä tilanteessa.
Hän ei saisi seurustella kanssasi, mutta sydän sanoo toisin.
Nämä paineet voivat vaikuttaa suhteeseenne, joten yrittäkää keskustella näistä asiosta ja purkaa tunteitanne.
Jehovan todistajien oppi ei hyväksy seksiä ennen avioliittoa; tämä on erittäin vakava määräys. Sääntöä rikkovat voidaan erottaa seurakunnasta, jonka seurauksena ystävät ja jopa omat vanhemmat saattavat hylätä erotetun täysin! Tämä saattaa kuullostaa uskomattomalta, mutta näin vain on. Toisin sanoen, kumppanisi suhtautuminen seksiin saattaa olla hyvin vaikeaa. Jälleen tulee vastaan se, mitä hänelle on opetettu kenties koko ikä ja sitten se mitä haluaisitte tehdä. Ota tämä huomioon jos hänen suhtautumisensa sinuun muuttuu seksin jälkeen, kyseessä voi olla paniikkireaktio. Mieluummin puhukaa asiasta ennen, jos vain voitte!
Toisaalta voi myös olla mahdollista, että kumppanisi ottaa kanssasi vapauksia, joita hän ei voisi tehdä toisen todistajan kanssa seurustellessaan. Eri ihmiset käyttäytyvät eri tavoin.
Kun seurustelunne on edennyt pidemmälle, tyttö/poikaystäväsi kaverit varmaan kuulevat siitä. Kenties tapaat heitä tai jopa jossain vaiheessa joudut käymään valtakunnansalilla tai ystäväsi kotona. Jehovan todistajilla on hyvin 'kaunis' suhtautuminen muihin ihmisiin. He uskovat olevansa ainoassa oikeassa uskossa ja muiden kuolevan maailmanlopussa -Harmagedonissa- lähitulevaisuudessa. Jos todistaja seurustelee ei-todistajan kanssa, tätä ulkopuolista kutsutaan leikillisesti 'filistealaiseksi'. Nimi tulee Vanhasta testamentista Isrealin viholliskansasta. Eli varaudu siihen että suhtautuminen sinua kohtaan voi olla kauniin pinnan alla varsin julmaa.
Eräästä asiasta sinun tulee olla tietoinen. Jos kumppanisi on täysiverinen todistaja ja hän uskoo pikaiseen maailmanloppuun, niin hän myös yrittää parhaansa mukaan käännyttää sinut uskoonsa. Tämä voi koetella kärsivällisyyttäsi, mutta yritä muistaa että kumppanisi vilpittömästi uskoo sinun muutoin kuolevan. Samalla hän ehkä yrittää tasapainoilla sinun ja seurakunnan asettamien vaatimusten välillä, sillä jos hän saa sinut liittymään uskoonsa, myös seurustelunne hyväksytään todistajien silmissä.
Asiassa on myös toinen puoli. Useimmat muut todistajat ajattelevat teidän seurustelustanne, että sinä saatat olla houkuttelemassa häntä pois liikkeen piiristä. Siksi sinut saatetaan kokea uhkaavana. Liikkeeseen kuulumattomia kutsutaan myös 'maailmallisiksi', joka todistajien maailmankuvassa tarkoittaa lähinnä periaatteetonta pahaa ihmistä. Koska 'maailmallisilla' ei heidän mielestään ole mitään moraalimittapuita, niin he ajattelevat että ulkopuolisena sinä olet houkuttelemassa kumppaniasi paheen tielle, etenkin seksin suhteen.
Toisaalta sinä voit myös olla kumppanisi mahdollisuus irrottautua sulkeutuneesta liikkeestä. Hänellä ei kenties ole ollut monia ystäviä liikkeen ulkopuolella. Sinä voit olla hänen kanavansa nähdä että muutkin ihmiset kuin todistajat ovat luotettavia, heillä on hyviä ystäviä ja että he elävät täysipainoista, onnellista elämää.
Jos haluat auttaa ystävääsi irtautumaan liikkeestä, niin suosittelemme hyvin varovaista lähestymistä. Tästä aiheesta on kirjoitettu toisaalle sivuillemme, mutta perusohjeena voisi sanoa, että on hyvä tutustua todistajia käsittelevään tietoon Internetissä sekä välttää keskustelua Raamattua koskevista kysymyksistä, ellei tunne erittäin hyvin todistajien teologiaa ja sen virheitä. Pikemminkin kannattaa herättää kysymyksiä Jehovan todistajien järjestön, Vartiotorni-seuran, kaksinaamaisesta toiminnasta. Mutta tämän suhteen tulee olla hyvin varovainen, koska Vartiotorni on todistajille pyhä lehmä ja sen kritisointi saattaa aiheuttaa pillastumisista.
Joskus tilanne voi olla se, että kumppanisi ei suostu jatkamaan seurustelua, ellet ole valmis tutkimaan heidän kanssaan (tutkiminen tarkoittaa keskustelua heidän raamatunselityksestä heidän kirjojaan lukemalla) ja liittymään liikkeeseen. Joskus jotkut ovat tehneet niin, että ovat antantaneet ymmärtää liittyvänsä liikkeeseen ja jopa liittyneet siihen, mutta avioitumisen jälkeen jättäneet homman siihen. Tämä ei ole kovin järkevä tapa toimia, koska kumppanisi ei kuitenkaan jätä sen takia liikettä. Avioliittoonne jää syvä juopa ja kannattaa miettiä onko itse valmis kestämään elämää jossa puoliso kulkee todistajien menoissa monena iltana viikosta toiseen.
Jos olet tyttö, joka seurustelee todistaja-pojan kanssa, niin
-jos tapaat pojan vanhempia, niin pukeudu häveliäästi, seksikkäät
vaatteet kirkuvat, että olet viettelemässä heidän poikaansa
paheen tielle. Hame antaa paremman vaikutelman kuin housut, vanhemmat todistajat
voivat kiinnittää tähän oikeasti huomiota.
-todistajapiireissä on reilusti enemmän tyttöjä kuin poikia,
joten poikakaverisi voi olla tottunut siihen, että hän voi olla kukkona
tunkiolla ja uusia siskoja (tyttöjä) löytyy käden käänteessä.
Varaudu siis pieneen kouluttamiseen...
Jos olet poika ja seurustelet todistajat-tytön kanssa, niin
-vanhempia tavatessa siisti imago puree paremmin kuin rock henkisyys. Sinua
verrataan muihin todistajapoikiin, jotka kulkevat skraga kaulassa ja puku päällä
.
-näpit irti kun muita on näkyvillä. Anna vaikutelma että
osoitat itsehillintää ja olet valmis odottamaan seksiä avioliittoon
saakka (yeah, sure..)
Yleistä:
-tupakointi on todistajille kiellettyä. Eli muita tavatessa röökiltä
haisemattomat vaatteet on eduksi.
-kumppanisi todistaja-kavereita kohdatessa kannattaa varautua antamaan edes
vähän kiinnostunut vaikutelma heidän uskostaan. Tämä
ei ehkä päde niinkään kaveriporukoissa (nuoret eivät
juuri puhu uskonnostaan), mutta etenkin vanhempia tavatessa tästä
voi olla hiukka apua.
Tässä käsitelty kysymys tulee hyvin usein esiin. Tässä artikkelissa emme varmastikaan voi vastata kaikkiin niihin kysymyksiin, mitä mielessäsi herää. Suosittelemme kysymään neuvoja toisilta saman kokeneita tai entisiltä Jehovan todistajilta, jotka voivat valottaa hieman enemmän todistajien ajatusmaailmaa ja kuinka heitä voi lähestyä. Suomenkielisisä keskustelupalstoista suosittelemme ehdottomasti H2O:ta, jonka linkki löytyy JTtuen etusivulta.