Uusi elämänrytmi Jehovan todistajana

Seuraavassa on lueteltu joitain asioita, jotka tulevat muuttumaan ennemmin tai myöhemmin osaltasi ryhdyttyäsi aktiiviseksi Jehovan todistajaksi ja käytyäsi kasteella.

Luomme ensin silmäyksen todistajien viikkorutiiniin, sillä se on täynnä valmiiksi suunniteltua ohjelmaa ja antaa hyvän kuvan siitä, kuinka syvälle liikkeeseen tulet uppoamaan. Pääasiassa toiminta pyörii kolmen viikottaisen kokouksen ympärillä.

Maanantai
-Seuraavana päivänä on kokous salilla. Luet viikon raamatunlukutehtävän. Jos olet aktiivisempi, saatat jopa tutkia ykköspuheen aineiston etukäteen. Jos sinulla on ohjelmia, viimeistään tänä iltana kirjoitat sen kakkospuheen valmiiksi. Sisaret soittelevat toisilleen ja sopivat kaverin omaan esitykseen, joka harjoitellaan viimeistään salilla ennen kokouksen alkua.

Tiistai
Kokous alkaa seitsemän aikoihin. Töistä kotiin, ostoksille, perhe kokoon, syötte, pesulle ja vaatteiden vaihto ja painutte kokoukseen. Kotiin pääsette puoli kymmenen aikoihin.

Keskiviikko
-Ei erityistä teokraattista toimintaa, ellet sitten lupautunut menemään sen tienraivaan kanssa kentälle tai johonkin tutkiskeluun. Koko iltapäivän harmittaa, että tuli luvattua sellaista ja yrität keksiä veruketta sopimuksen perumiseksi.
-Illalla tutkit kirjantutkistelun aineiston. Siihen tuhrautuu tunti, mutta se on parempi ainakin lukea edes läpi, sillä pienessä porukassa luettavasta aineistosta on oltava edes joku kuva, ettei anna itsestään huonoa vaikutelmaa. Voihan vielä olla että joudut lukemaan tutkistelussa.

Torstai
-Kirjantutkistelu seitsemän aikoihin. Joukko todistajia, viidestä viiteentoista, kokoontuu jonkun kotona järjestettävässä kirjantutkiskelussa. Taas sama ruljanssi kotona ennen kokousta. Kiität onneasia ettei sinulla ole pieniä lapsia puettavana. Saatoit ehkä sopia kenttää ennen kirjistä, joten olet kokoontumispaikalla reilua tuntia ennen tutkistelua. Kotiin yhdeksän jälkeen.

Perjantai
-Luojan kiitos, ei mitään sovittua toimintoa. Tänään sinulla on sitten energiaa ja aikaa harrastaa jotain muuta?

Lauantai
-Lauantai-päivänä käyt ensin kentällä aamupäivällä. Muut ihmiset ovat silloin ostoksilla tai laittamassa perheelleen ruokaa. Ihmettelette rappukäytävässä, että onpa huonosti ihmisiä kotona ja ovatpa kiireisiä. Eivät taida arvostaa totuutta, ei. Mutta mitäs siitä, tunnit juoksevat ja on helpompaa olla kun ei tarvitse koko aikaa hikoilla jonkin ovenavaajan kanssa jutellessa.
-Lauantai-iltana tutkit kunnolla vartiotornin (n.1,5 h), että se näyttää alleviivatulta kokouksessa. Mitä enemmän käytät eri korostustusseja, sitä ahkeramman vaikutelman muut saavat sinusta; joku vanhin saattaa jopa ohimennen kiittää sinua.
-Sosiaalista elämää: menette illalla kyläilemään toisten todistajien luokse.

Sunnuntai
-Kokous salilla, kaksi tuntia istumista, ellei sinulla satu olemaan jotain 'tehtävää', kuten ulkoalueen vartiointia tai lehtipöydässä lehtien järjestelemistä, jolloin sinun ei tarvitse olla kuuntelemassa sataan kertaan aiemmin kuultua esitelmää jälleen uudelleen.
-Useana sunnuntaina olet myös kenttäpalveluksessa joko ennen kokousta tai sen jälkeen. Paljon muuta sinä päivänä et sitten ehdi tehdä. Jos et ole menossa kuin kokoukseen, niin se on kuitenkin usein sellaiseen aikaan päivää, että et ehdi juuri kunnolla tehdä muuta sitä ennen tai sen jälkeen. Huomaa että kahden tunnin kokous haukkaa päivästä neljän tunnin viipaleen pukeutumisineen ja matkoineen.

Yhteenveto viikosta
Aikataulusi on täynnä teokraattista toimintaa, juuri muuhun ei aikaa ole. Tämä on tarkoituksellista, sillä jos sinulla olisi aikaa myös muille harrastuksille, antaisi se mahdollisuuden tipahtaa vahingossa pois Vartiotornin oravanpyörästä.

Muita todistajana olemiseen liittyvää
-Valitettavasti aikaa ei ole itsesi kehittämiseen missään harrastuksessa, joka vaatii säännöllistä osallistumista. Nämä menevät aina ristiin kokouksien kanssa, joten tästä ei tule mitään.
-Jos olet nuori, et tule opiskelemaan paljoakaan ammattikoulua tai -opistoa pidemmälle. Seurakunta painostaa jatkuvasti ryhtymään tienraivaukseen. Opiskelua pidetään ajanhukkana tänä lyhyenä aikana ennen loppua. Kuulet kauhutarinoita opiskelusta - aikaa menee ja on moraalitonta menoa.
-Jos päätät opiskella lukion jälkeen vielä jotain ammatillista koulutusta, tästä kauhistellaan, että kylläpäs se vie monta vuotta vielä saada ammatti. Se lukio taisi olla sitten ihan turhaa ajanhukkaa? Kuuntelisit senkin ajan täällä salilla vedenpaisumusesitelmää.
-Jos päätät mennä yliopistoon lukemaan, niin se vasta ajanhukkaa on! Kyllä sitten harmagedonin jälkeen on aikaa opiskella. Varsinkin jos opiskelet jotain ei-käytäntöön sovellettavaa alaa, kuten historiaa, niin tätä jaksetaan ihmetellä jatkuvasti aina kun se nousee esiin.
-Koska olet nuori, uskot helpommin juttuun ajan lyhyydestä ennen loppua. Kun olet kuunnellut tätä 'ajan lyhyyttä' viisitoista vuotta, huomaat että sinulle on syötetty samaa pajunköyttä kaikki nämä vuodet.
-Kamppailet jatkuvan masturbaatio-ongelman kanssa. Jos olet sisar, siirrät seksuaalisen energiasi tienraivaajana toimimiseen. Psykologiassa tätä kutsutaan sublimaatioksi, eli seksuaalisen energian ohjaamiseen toiseen aktiviteettiin.
-Jos olet sisar, niin mahdollisuutesi päästä naimisiin ovat heikot. Veljiä on vähän. Jos olet vielä fiksu, on vaikea löytää ammattikoulua pidemmälle opiskellutta veljeä, joka tyydyttäisi henkiset tarpeesi avioliitossa.
-Sisarena olet mukana patriarkaalisessa ja vanhoillisessa järjestössä. Naisena et voi edes juuri edetä tehtävissä seurakunna sisällä. Ainoa tapa päteä on aviomiehesi kautta, jota patistat pääsemään seurakunnan vanhimmaksi. Se takaa myös sinulle tietyn aseman vanhimman vaimona. Järjestelmän vanhoillisuutta kuvaa se, että Vartiotorni on jopa kieltänyt tervehtimästä naista hattua nostamalla, koska tämä on 'heikomman astian' kunnioittamista.
-Jos olet veli, olet kukkona hyvillä naismarkkinoilla. Naiset ovat kauniita, heistä saat kelpo nöyrän vaimon. Mutta varoituksen sana: jos joskus lähdet maailmaan, huomaat että siellä naiset käyttäytyvät hieman toisin...
-Kun olet täyttänut kaksikymmentä alat saamaan paljon kutsuja samanikäisten ystäviesi häihin. Todennäköisesti menet myös itse pian naimisiin, koska muuten et voi seksuaalisia tarpeita tyydyttää.
-Jos menit seksin takia naimisiin, niin kolmekymppisenä avioliittosi on joko vaikeuksissa tai olette eroamassa. 'Jehovan järjestössä' oleminen ei suojellut sinua perheongelmista, päin vastoin se oli pohjimmainen syy niihin.
-Todistajana ystäväpiirisi koostuu lähes poikkeuksetta vain toisista todistajista. Sosiaalinen elämä on hyvin vilkasta ja mielenkiintoista.
-Yhteydet sukulaisiin huononevat. Heistä sinulla on omituisia tapoja, et lähetä enää joulukortteja, en anna sukulaislapsille joululahjoja, että tule sukulaislapsen synttäreille tai vanhuksen 70-vuotisjuhliin. Nämä tilanteet tahtomattaan erottavat teidät muista sukulaisista. Ja silloin kun tapaatte alatte innokkaina tyrkyttämään uutta uskoanne muille. Mikään muu ei varmasti tekisi teistä yhtä vähän haluttua vierasta kuin nämä yhdistelmät.
-Vanhat ystävyyssuhteet haalenevat samoista syistä. Pidät myös entisten ystäviesi ajanvietettä huonona, pelkkää 'ajan viettämistä savuisissa ravintoloissa, ja kaksimielisten juttujen kuuntelua'.
-Et solmi muita uusia ystävyyssuhteita, koska sinulla ei ole aikaa muille harrastuksille. Myös työkavereiden tapaaminen jää vähemmälle, koska iltaisin olet aina menossa kokouksiin.
-Oltuasi kymmenen vuotta kastettuna todistajana saat hommasta tarpeeksesi. Mutta erottuasi huomaat tipahtaneesi sosiaalisen tyhjiöön. Jos sukulaisesi ovat todistajia, yhteydet katkeavat heihin. On turha kuvitellakaan mitään todistaja 'ystävistäsi', jotka eivät halua olla missään tekemisissä kanssasi. Sinulla saattaa olla vielä joku hyvä todistajakaveri, joka on ollut ehkä samoissa mietteissä. Hän on yhtäkkiä ainoa kaverisi. Jos olit tienraivaaja, sinulla ei välttämättä ole mitään kunnon ammattia. Osa-aikaiset työt, jolla elätit itsesi tienraivaajana, eivät riitä vuokran maksuun ja elintason kohottamiseen. Siivoojan palkoilla ei osteta asuntoa tai autoa tai matkusteta ulkomaan lomille. Katkeruus alkaa hiipiä mieleesi.